Budjetin loppusumma laskee

Valtiovarainministeriö esittää valtion ensi vuoden talousarvion loppusumman painamista jopa alle 188 miljardin markan. Valtiovarainministeri Sauli Niinistön mukaan se merkitsee 3-4 miljardin markan vähennystä velanottoon. Ministeriö esittää uusia säästöjä mm. valtion rakennushankkeiden lykkäämisestä sekä lisätulojen hankkimista polttoaineverotusta kiristämällä.

Valtiovarainministeriö sai tänään päätökseen oman budjettivalmistelunsa, jonka tuloksista ministeriö käy neuvotteluja muiden ministeriöiden kanssa huomisesta alkaen. Koko hallitus pääsee budjettiesityksen kimppuun kolmen viikon päästä.

Niinistö ei vielä tiistaina halunnut kertoa yksityiskohtia uusista säästöistä. Osa niistä kohdistuu joka tapauksessa sekä valtion omiin että valtionosuuksien kautta toteutettaviin rakennushankkeisiin. Niinistö korosti, että kyse on hallituksen itse tekemien painotusten tinkimisestä.

Polttoaineverotuksen kiristämistä Niinistö kuvasi kohtuulliseksi. Niinistö huomautti, että valtion velka kasvaa kuitenkin, vaikka menossa on viides peräkkäinen vuosi korkeasuhdannetta. Hän nimesikin uudet toimet suhdannepoliittiseksi viilennykseksi. Uutta velkaa joudutaan niiden jälkeen ensi vuonna ottamaan vajaat 17 miljardia markkaa.

Hallituksen menokehysten mukaan ensi vuoden budjetin loppusumma olisi ollut noin 191 miljardia markkaa ja lisävelan tarve noin 20 miljardia markkaa. Uusia leikkauslistoja ei Niinistön mukaan tarvita. Sen sijaan harjoitetaan tasaista säästäväisyyttä, mikä merkitsee mm. yhteisöveron tuoton nousun käyttämistä valtion velkaantumisen jarruttamiseen myös siltä osin, kuin tuotto olisi kertymässä kuntien kassaan.

Lääkkeet ja viini halpenevat, matkustaminen kallistuu

EU-vaatimusten takia valtiovarainministeriö esittää kahden alimman arvonlisäverokannan yhdistämistä kahdeksaan prosenttiin. Tämä merkitsisi neljän prosenttiyksikön alennusta lääkkeistä, kirjoista, elokuvista sekä liikuntapalveluista perittävään arvonlisäveroon.

Kahden prosenttiyksikön nousua se taas tietäisi majoituspalvelujen, yleisradion lupamaksutulojen, henkilökuljetusten sekä kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien veroon.

Sen sijaan elintarvikkeiden arvonlisävero säilyy 17 prosentissa. Niinistö tähdensi, että siitä päätettiin jo viime vuoden helmikuussa. Yleinen arvonlisäverokanta on 22 prosenttia.

Niinistö uskoi, että ainakin lääkkeiden veronalennus näkyy täysimääräisesti myös tuotteiden hinnoissa. Ruoan arvonlisäverotuksen alentamista esillä pitänyt veroministeri Arja Alho korosti tänään, että arvonlisäverotuksesta päätetään vasta koko hallituksen budjettineuvotteluissa. Hänen mielestään arvonlisäverotus on mukana yhtenä vaihtoehtona, jos halutaan veroratkaisujen koskevan myös niitä, joihin tuloveron alennukset eivät kohdistu.

Tuloverotukseen inflaatiotarkistus

Tuloveroasteikkoihin valtiovarainministeriö esittää kahden prosentin inflaatiotarkistusta. Niinistön mukaan se keventää verotusta hieman. Veroasteen Niinistö arvioi niin ikään hieman laskevan ensi vuonna.

Valtiovarainministeriön esitys sisältää myös muutoksia alkoholiverotukseen. Viinien verotusta kevennetään noin kymmenen prosenttia samalla kun matkailijoiden tuliaisviinien tuontirajoituksia puretaan. Suomen on luovuttava nykyisistä alkoholijuomien tuontirajoituksista vuoteen 2000 mennessä.

BKT kasvaa ensi vuonnakin

Valtiovarainministeriön budjettiesitys perustuu arvioon, että bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 4,5 prosenttia ja ensi vuonna noin 3,5 prosenttia. Niinistö kuvasi kasvua eurooppalaisittain reippaaksi.

Valtiovarainministeriön esitykseen sisältyy myös muutaman markan korotus työttömyysturvan peruspäivärahaan.

Budjettiesityksestä puuttuvat vielä selvitysmies Pentti Arajärven esitykset tuloloukkujen purkamisesta. Myöskään koulutusvakuutuksen yksityiskohtia ei ole valtiovarainministeriön esitykseen kirjattu, mutta Niinistön mukaan tarkoitukseen on varattu riittävät varat.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat