BSE-tauti uhkaa lääketuotantoa

BSE-taudin eli nk. hullun lehmän taudin uhka on tyhjentämässä EU:n lääkekapselivarastot ja uhkaa myös useiden kosmeettisten aineiden tuotantoa.

EU:n maatalousministerit joutuvat ensi viikolla Brysselissä pohtimaan tilannetta, koska naudoista peräisin olevaa talia ja gelatiinia ei nykyisessä tilanteessa voida käyttää minkäänlaisena raaka-aineena.
Suomi on hakenut EU:lta luokittelua TSE-vapaaksi alueeksi eli alueeksi, jolla ei ei esiinny BSE-tautia eikä scrabie-tautia. Se tekisi mahdolliseksi suomalaisen raaka-aineen toimittamisen eurooppalaisille lääke- ja kauneusainevalmistajille. Esimerkiksi gelatiinia tarvitaan lääkekapseleihin, jotka sulavat ruuansulatuselimistössä ja vapauttavat lääkeaineen oikeassa kohdassa.

Suomen kanssa puhtaan papereita tavoittelevat mm. Yhdysvallat, Kanada, Uusi-Seelanti ja Australia. Suomi haluaa, että EU:n jäsenmaata kohdeltaisiin tasavertaisesti ulkopuolisten maiden kanssa.
Asiaa käsitellään EU-komission pysyvässä eläinlääkintäkomissiossa. Jos se ei löydä yksimielistä ratkaisua, ministerit joutuvat päättämään asiasta määräenemmistöllä todennäköisesti joulukuussa.

Maatalousministerit käsittelevät myös antibioottien lisäämistä eläinten rehuihin. Suomen poikkeus saada kieltää sellaisten rehujen käyttö päättyy vuoden lopussa, mutta Ruotsi saa kieltää rehut vielä ensi vuonnakin. Suomi hakee ensi vuodelle erityisjärjestelyjä.
Antibiootteja lisätään muissa maissa rehuihin sen takia, että eläinten ruuansulatus toimisi paremmin ja ne kasvaisivat nopeammin. Rehukin voi silloin olla kehnompaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat