Bruttokansantuote kasvoi 1,6 prosenttia

Valtiontalouden viime vuoden ylijäämä ylitti ennakko-odotukset. Ylijäämä nousi 2,4 miljardiin euroon.

Valtion rahoitusasema oli viime vuonna ylijäämäinen kolmatta vuotta peräkkäin. Ylijäämä oli 2,4 miljardia euroa eli hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ylijäämä pieneni, koska menot kasvoivat enemmän kuin tulot. Kuntien ja kuntayhtymien rahoitusasema ei muuttunut edellisestä vuodesta vaan oli 0,4 miljardia euroa alijäämäinen.

Valtion verotuotot välittömistä veroista kasvoivat viisi prosenttia. Välillisten verojen tuotto aleni puoli prosenttia, kun mukaan ei lasketa kuntien ja kuntayhtymien maksamaa arvonlisäveroa. Kuntien saamat verotuotot pysyivät edellisen vuoden tasolla. Yritykset maksoivat yhteisöveroja vajaat kolme prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna ja kotitaloudet maksoivat tuloveroja runsaat kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2001.

Yhteensä julkisyhteisöjen nettoluotonanto eli niin sanottu EMU-ylijäämä oli 4,7 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun ylijäämä edellisenä vuonna oli 5,1 prosenttia. Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka eli EMU-velka oli vuoden lopussa 42,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Edellisen vuoden lopussa EMU-velka oli 43,8 prosenttia.

Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli viime vuonna 45,2 prosenttia. Edellisenä vuonna veroaste oli 46 prosenttia. Veroasteen alentumisesta arviolta puoli prosenttiyksikköä aiheutui kuntien arvonlisäverotukseen tehdyistä teknisistä muutoksista.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 49,2 prosenttia. Edellisenä vuonna osuus oli 49 prosenttia.

BKT kasvoi 1,6 prosenttia

Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 1,6 prosenttia, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Kasvu oli hiukan suurempi kuin edellisenä vuonna, mutta jäi vaatimattomaksi verrattuna 1990-luvun loppuvuosiin.

Bruttokansantuote eli tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettu arvonlisäys oli viime vuonna 140 miljardia euroa.

Kysynnän kasvu oli viime vuonna nettoviennin sekä yksityisen ja julkisen kulutuksen varassa. Edellisistä vuosista poiketen yksityiset investoinnit eivät lisänneet kansantalouden kysyntää.

Kulutusmenot nousivat

Yksityiset kulutusmenot nousivat viime vuonna 2,1 prosenttia. Kestävien kulutustavaroiden ostot kasvoivat yli kuusi prosenttia, kun ne vielä edellisenä vuonna vähenivät kolmisen prosenttia. Julkisten kulutusmenojen määrä lisääntyi neljä prosenttia.

Investoinnit supistuivat prosentin. Kone-, laite- ja kuljetusvälineinvestointien määrä kasvoi vain vajaan prosentin. Asuinrakennusinvestoinnit pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna 1,5 prosenttia ja muita taloja pystytettiin viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Julkiset investoinnit kasvoivat seitsemän prosenttia.

Tavaroiden ja palveluiden viennin määrä kasvoi 5,6 prosenttia, mutta koska vientihinnat laskivat tätä enemmän, jäi viennin arvo edellistä vuotta vähäisemmäksi. Tuonnin määrä kasvoi 1,7 prosenttia, mutta tuontihintojen laskun takia myös tuonnin arvo jäi edellistä vuotta vähäisemmäksi.

Tuotanto nousi palvelualoilla viime vuonna melkein kaksi prosenttia. Tehdasteollisuuden tuotanto lisääntyi prosentin ja rakentaminen supistui yli prosentin. Alkutuotanto lisääntyi kaksi prosenttia, metsätalouden tuotanto enemmän kuin maatalouden.

Kotitalouksien reaalitulot kasvoivat

Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi viime vuonna nimellisesti 3,8 prosenttia ja reaalisesti 2,1 prosenttia. Bruttotuloja lisäsi eniten palkkasumman kasvaminen runsaalla kolmella prosentilla, mikä oli seurausta ansiotason kohoamisesta.

Kotitalouksien yrittäjätulo kasvoi runsaat kahdeksan prosenttia. Sosiaalietuudet puolestaan nousivat neljä prosenttia. Niistä eläkkeitä ja työttömyysturvaetuuksia maksettiin kuusi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kotitalouksien saamat osinkotulot alenivat runsaat kahdeksan prosenttia.

Kotitalouksien kulutusmenot lisääntyivät nimellisesti 3,8 prosenttia eli saman verran kuin käytettävissä oleva tulo. Säästämisaste oli -0,3 prosenttia. Kotitalouksien nettoluotonanto oli puolitoista miljardia euroa alijäämäinen.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.02.2003)

Lue myös:

    Uusimmat