Brutland taistoon tupakkaa ja malariaa vastaan

Maailman terveysjärjestön WHO:n uusi pääsihteeri Gro Harlem Brundtland aikoo uudessa työssään taistella etenkin tupakkaa ja malariaa vastaan.

Tiistaina työnsä virallisesti aloittanut Brundtland myös korostaa WHO:n roolia kansallisten terveysviranomaisten neuvonantajana ja tukijana. Norjan entinen pääministeri esitteli tiistaina Genevessä WHO:n uudet johtajat. Brundtland on pysynyt linjalleen uskollisena ja valinnut järjestön johtoon kuusi naista ja kolme miestä. Norjan pääministerinä toimiessaan hän esitteli hallituksen, jossa ministerinpaikat oli jaettu tasan miesten ja naisten kesken. Uuden pääsihteerin mukaan naisenemmistö johtuu lähinnä hakijamateriaalista, ei niinkään pyrkimyksestä valita naisjohtajia.

Brundtland sanoi virkaanastujaispuheessaan olevansa tietoinen WHO:n tulevaisuuteen liittyvistä peloista. Järjestön uudistamista koskevien suunnitelmien tekeminen on vielä kesken ja uusien päälliköiden odotetaankin pian kertovan omista ehdotuksistaan. Tupakointia ja malariaa vastaan kamppailemisen lisäksi Brundtland aikoo tiivistää järjestönsä ja liike-elämän välistä yhteistyötä. Hän muun muassa valitsi erääseen WHO:n huippuvirkaan saksalaisen Michael Sholtzin, joka on aikaisemmin tehnyt huomattavan uran lääketeollisuuden palveluksessa.

Lue myös:

    Uusimmat