Brown: Pääministerin valtaa rajoitettava

Gordon Brown haluaa lopettaa pääministerin valtuukset julistaa sota. Maalle halutaan myös kirjoitettu perustuslaki vanhan tilalle joka koostuu muun muassa erilaisista laeista sekä kansainvälisistä sopimuksista.

Pääministeri Gordon Brown haluaa uudistaa Britannian hallitusjärjestelmän. Uuden pääministerin tavoitteisiin kuuluu muun muassa kirjoitetun perustuslain laatiminen. Brown haluaa niin ikään antaa parlamentille vallan päättää sodan aloittamisesta.

Brown seurasi pääministerin tehtävässä viime viikolla Tony Blairia, joka ehti toimia maan poliittisena johtajana kymmenen vuotta. Jo ottaessaan tehtävän vastaan Brown lupasi "uuden hallituksen uudenlaisin tavoittein".

Brown haluaa lopettaa tai ainakin rajoittaa pääministerin valtuuksia useilla aloilla. Näihin kuuluu valta julistaa sota, hajottaa parlamentti ja nimittää tuomareita sekä piispoja.

Brown haluaa myös amerikkalaistyylistä ehdokkaitten kuulemista tärkeissä nimityksissä. Myös tiedustelupalvelujen toimiin hän vaatii aiempaa enemmän läpinäkyvyyttä.

Eniten keskustelua ilmeisesti syntyy brittiläisestä kansalaisten oikeuksien julistuksesta ja kirjoitetusta perustuslaista. Nykyisin Britannialla ei ole varsinaista perustuslakia, vaan perustuslain voi katsoa koostuvan erilaisista laeista ja ennakkotapauksista sekä kansainvälisistä sopimuksista ja parlamentin perinteisistä työtavoista.

Perustuslakia voidaan Brownin mukaan ryhtyä laatimaan, jos kansalaiset ovat laajasti yksimielisiä sellaisen tarpeellisuudesta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat