Brosnanin filmi hyllytettiin Yhdysvalloissa

Pierce Brosnan syytti Hollywood-pomoja laiskuudesta ja mielikuvituksettomuudesta heidän päätettyään olla esittämättä hänen viimeisintä elokuvaansa "Grey Owl" (Harmaa Huuhkaja) Yhdysvaltain teattereissa. Ohjaaja Richard Attenborough oli samaa mieltä Brosnanin kanssa ja totesi, että henkilöllisyytensä salaavasta ja Kanadan intiaanien parissa elävästä brittimiehestä kertova filmi hyllytettiin, koska se ei sisällä väkivaltaa eikä seksiä.

Brosnan, jonka suuri yleisö tuntee parhaiten Bond-rooleista, oli raivoissaan siitä, että 20 miljoonan punnan elokuva meni suoraan videolevitykseen Yhdysvalloissa, koska jälleenmyyjät eivät tienneet kuinka markkinoida filmiä. "Se tehtiin elokuvateattereita varten", Brosnan sanoi, "se olisi pitänyt esittää teattereissa täällä Amerikassa", hän kertoi BBC:n toimittajille radiohaastattelussa Malibun rantakodissaan.

"Ihmisten herkkyys on tapettu, ja mielestäni he ovat ajaneet itsensä nurkkaan tässä Hollywoodiksi kutsutuksi kaupungissa", hän sanoi.

Filmi kertoo tositarinan brittiläisestä Archie Belaneysta, joka kasvoi eristyneessä ja ankarassa viktoriaanisessa kodissa unelmoiden elämästä Kanadan intiaanina. Lopulta hän toteutti unelmansa, ja matkusti myöhemmin ympäri maailmaa saarnaten ympäristökysymyksistä.

Filmi saa ensi-iltansa Britanniassa perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat