Brittiraportti varoittaa ilmastonmuutoksen talousseurauksista

Tuoreen raportin mukaan maailmanlaajuisilla päättäväisillä toimilla ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi voitaisiin nykytilanteessa saavuttaa etuja, jotka olisivat monin verroin suuremmat kuin kustannukset.

Ilmastonmuutoksella saattaa olla mullistavat vaikutukset maailman talouteen, varoittaa brittiläinen selonteko. Britannian hallituksen pääekonomisti Nicholas Stern vertaa raportissa mahdollisia seurauksia laajuudeltaan 1930-luvun talouslamaan.

Mahdollisuus pitää kasvihuonekaasujen päästöt tasolla, jolla tiedemiesten mukaan voitaisiin vielä välttää ilmastonmuutoksen pahimmat seuraukset, on Sternin mukaan jo "lähes ulottumattomissa".

Sternin 700-sivuinen raportti ilmaston muutosten talousvaikutuksista julkistetaan virallisesti vasta maanantaina. Uutistoimisto Reuters on saanut raportista ennakkoon noin 30 sivun yhteenvedon.

Maailmanlaajuisilla päättäväisillä toimilla voitaisiin nykytilanteessa saavuttaa etuja, jotka olisivat monin verroin suuremmat kuin kustannukset, raportti sanoo.

Maailman ei raportin mukaan tarvitse valita ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävien toimien ja taloudellisen kasvun välillä. Näin raportti asettuu vastustamaan Yhdysvaltojen presidentin George Bushin ilmaisemia näkemyksiä. Bush ilmoitti Yhdysvaltojen irtautuvan Kioton ilmastosopimuksesta osaltaan siksi, että sopimus merkitsee työpaikkojen menetyksiä.

Afrikka matkalla kohti katastrofia

Afrikan arvaamaton ilmasto on raportin mukaan maailman ilmastoista kaikkein haavoittuvaisin muutoksille. Maanosan keskilämpötila on noussut puoli astetta sadassa vuodessa.

Raportissa viitataan muun muassa brittiläisen ilmastonmuutokseen keskittyvän tutkimuskeskuksen tutkimuksiin, joiden mukaan Afrikassa ilmaston lämpeneminen tapahtuu kaksi kertaa niin nopeasti kuin muualla maailmassa keskimäärin. Tahti on myös nousemassa uhkaavasti.

Afrikan luonnonilmiöt kuten kuivuus, tulvat ja hurrikanit pahenevat jatkuvasti. Eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät Afrikassa naiset ja maaseutuyhteisöt.

-Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa keskitytään yleensä tulevaisuuden uhkakuviin. Muutos on kuitenkin meneillään ja se vaikuttaa ihmisten elämään - ei ainoastaan jääkarhuihin - jo nyt, sanoo Oxfam-järjestön tutkimusjohtaja Duncan Green.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat