Brittipoliisi viettää partiossa alle kuusi tuntia viikossa

Paperityöt nielevät yhä suuremman siivun brittipoliisien työajasta, kertoo sanomalehti Daily Telegraph. Lehden mukaan poliisi ehtii työviikkonsa aikana viettää partiotehtävissä enää alle kuusi tuntia. Sen sijaan paperitöihin kuluu yli kahdeksan tuntia viikossa.

Britannian hallitus on luvannut vähentää poliisihallinnon byrokratiaa, mutta tavoite näyttää epäonnistuneen. Partiointiin käytetty aika on pudonnut kolmessa vuodessa liki kymmeneksellä, ja paperitöiden osuus on noussut käytännössä saman verran.

Lehden mukaan poliisit joutuvat yhä useammin vain ryntäilemään rikospaikalta toiselle "palokunnan tapaan", eikä heille jää mahdollisuuksia rutiinipartiointiin kansalaisten parissa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat