Mainos

Brittiparlamentti ei tutki syitä lähteä Irakin sotaan

Opposition esitys selvityksen tekemisestä kaatui äänestyksestä. Osallistuminen Irakin sotaan on maksanut Britannialle jo yli neljä miljardia puntaa eli liki kuusi miljardia euroa.

Britannian parlamentti on päättänyt, ettei maan osallistumista Irakin sotaan tule tutkia. Selvityksen tekemistä oli vaatinut opposition lisäksi osa pääministeri Tony Blairin puoluetovereista. Hallitus kuitenkin voitti asiasta järjestetyn äänestyksen äänin 298-273.

Hallitus varoitti äänestystä edeltäneessä keskustelussa, että Irakin kapinalliset näkisivät selvityksen merkkinä heikkoudesta.

- Se (tutkimus) olisi vaarallinen ennakkotapaus, joka nähtäisiin merkkinä siitä, ettei hallitus tue sotilaitamme täydellisesti, ulkoministeri Margaret Beckett varoitti.

Parlamentin skotti- ja walesilaisnationalistit vaativat tutkimusta, ja konservatiivit tukivat vaatimusta. Myös osa Blairin puoluetovereista tuki opposition vaatimusta.

Blair on jyrkästi vastustanut kaikenlaisia Irak-selvityksiä, kun joukot ovat vielä maassa. Opposition mielestä Blairin tulisi käynnistää tutkimus, jossa selvitettäisiin, millaisiin tietoihin päätös sotaan osallistumisesta perustui.

Sodasta jo yli neljä miljardin punnan kulut briteille

Osallistuminen Irakin sotaan on maksanut Britannialle jo yli neljä miljardia puntaa (liki kuusi miljardia euroa), kertovat eilen julkaistut viralliset tilastot. Neljän miljardin rajapyykki ylittyi huhtikuun alussa.

Britannialla on Irakissa liki 7200 sotilasta. Maa on menettänyt kaatuneina yli 120 sotilasta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain johtama liittouma hyökkäsi maahan vuonna 2003.

Mielipidemittausten mukaan enemmistö briteistä haluaisi, että joukot vedettäisiin pois Irakista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.