Mainos

Brittilehti: Mossad tyri myös Lontoossa

Israelin tiedustelupalvelun Mossadin agentit yrittivät salakuunnella johtavan muslimiaktivistin kotia Lontoossa helmikuussa. Poliisit kiinnittivät kuitenkin huomionsa epäilyttävästi käyttäytyneisiin henkilöihin, joten agentit päättivät poistua maasta, kertoo Sunday Times -lehti.

Lehti perustaa tietonsa korkea-arvoisen Mossadin virkailija haastatteluun. Britannian viranomaisten mukaan heillä ei ole tietoa epäonnistuneesta vakoiluyrityksestä.

Myös Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun edustaja vakuutti sunnuntaina tietojen Lontoon operaatioista olevan perättömiä. Sunday Timesin mukaan Mossadin operaatio Lontoossa epäonnistui helmikuussa vain muutamaa päivää aiemmin kun neljä Israelin agenttia jäi kiinni samantapaisesta salakuunteluyrityksestä Sveitsissä.

Lehden haastatteleman virkailijan mukaan Mossad käynnisti vakoiluoperaation muutaman päivän varoitusajalla kaikkiaan seitsemässä Euroopan suurkaupungissa. Lontoota ja Berniä lukuunottamatta operaatiot onnistuivat.

Vakoiluhankeen taustalla oli Israelin pelko, että Persianlahdella mahdollisesti syttyvä sota johtaa juutalaisten vastaisiin kostoiskuihin Euroopassa.

Mossadin johtaja Danny Yatom joutui eroamaan helmikuussa toistuvien epäonnistumisten jälkeen. Israelin hallitus hyväksyi sunnuntaina Israelin EU-lähettilään Efraim Halevyn nimittämisen Mossadin uudeksi johtajaksi.

(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.