Brittiekonomisti: Eläkeikä ylös ja eläkesijoitukset ulos maasta

Brittiasiantuntija suosittaa Suomelle eläkeiän alarajan nostamista. Eläkeikää voisi nostaa suhteessa eliniän pitenemiseen, suosittaa professori Nicholas Barr London School of Economicsista.

Barrin mielestä alin mahdollinen eläkeikä voitaisiin määritellä jokaiselle ikäluokalle erikseen. Hän ei usko eläkkeelle siirtymisiän nousevan nykyisillä kannustimilla.

Vanhuseläkkeelle voi tällä hetkellä jäädä joustavasti 63-68-vuoden iässä.

Barr kartoitti Suomen työeläkejärjestelmää Eläketurvakeskuksen pyynnöstä. Työhön osallistui myös Toronton yliopiston professori Keith Ambachtsheer.

Asiantuntijoiden mukaan Suomen eläkejärjestelmä on kattava ja kestävä. Väestörakenne ja kansainvälistyvä talous edellyttävät kuitenkin järjestelmän kehittämistä.

Ambachtsheerin mielestä Suomen eläkejärjestelmä on erittäin riippuvainen maan kansantaloudesta ja työllisyydestä. Hän hajauttaisi eläkelaitosten sijoitusten riskejä ja lisäisi ulkomaisia sijoituksia. Tällä hetkellä noin kolmannes eläkevaroista on sijoitettuna kotimaahan.

"Karttuma ei houkuttele riittävästi"

– Eläkeiän alarajan nosto on edessä ennen pitkää, arvioi Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala.

Työn tekemisen jatkamiseen houkutellaan tällä hetkellä eläkekarttumalla, joka kasvaa eläkeiän alarajan jälkeen. Rantalan mukaan karttuma ei kuitenkaan riittävästi houkuttele pysymään työelämässä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat