Brittiäidille tuomio lapsensa taposta - aiheutti "uskomatonta tuskaa"

Brittiläinen äiti on saanut tuomion 2-vuotiaan tyttärensä taposta. Lapsi kuoli ankarissa tuskissa viime toukokuussa, kun häntä oli pahoinpidelty toistuvasti neljän viikon ajan. Syyttäjän mukaan tytöllä oli kaikkiaan yli sata vammaa ja muun muassa murtumia kaikissa raajoissaan.

21-vuotias äiti sai taposta yhdeksän vuoden vankeustuomion. Tämän samanikäinen miesystävä tuomittiin puolestaan tytön murhasta vähintään 23 vuodeksi vankilaan.

Syyttäjä Julian Goosen mukaan pariskunta joko pahoinpiteli 2-vuotiasta yhdessä tai ei toimittanut tätä hoitoon vakavista vammoista huolimatta.

Oikeuden istunnossa kerrottiin muun muassa, että pikkuruisia kädenjälkiä ja veritahroja löytyi tytön Huddersfieldissä sijainneen kodin kaapeista. Myös perheen entisessä kodissa Batleyssa havaittiin samanlaisia jälkiä.

Äidin miesystävä, joka ei ollut lapsen isä, oli myöntänyt poliisikuulusteluissa laittaneensa tytön kaappiin rangaistuksena. Miehen mukaan myös tytön äiti käytti samaa rangaistuskeinoa.

- On uskomatonta kuvitella sitä kipua ja kärsimystä, mitä tyttö on joutunut kokemaan - ei vain yhden kerran tai kahdesti, vaan toistuvasti viikkojen ajan teidän julmissa ja itsekkäissä käsissänne, tuomari Peter Thornton sanoi kaksikolle oikeudessa.

Tuomarin mukaan äiti syyllistyi törkeään luottamuksen hyväksikäyttöön.

- Et tehnyt mitään, et yhtään mitään. Se on uskomatonta. Se on myös äärimmäisen julmaa. Laitoit julmasti itsesi ja parisuhteesi lapsesi edelle, tuomari jyrisi.

Poliisikuulusteluissa pari yritti väittää, että 2-vuotias oli hukkunut kylpyyn, kun he olivat jättäneet tämän yksin kylpyhuoneeseen kymmeneksi minuutiksi. Ruumiinavauksen mukaan hukkuminen ei kuitenkaan mitenkään voinut olla lapsen kuolinsyy.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat