Briteissä voi lukea itsensä Beatlesin maisteriksi

Liverpoolin yliopistosta voi valmistua tulevaisuudessa The Beatles -yhtyeeseen erikoistuneita maistereita.

Liverpool Hope University tarjoaa opiskelijoille tutkintoa, joka kantaa nimeä The Beatles, populaarimusiikki ja yhteiskunta. Tutkinto koostuu neljästä 12-viikkoisesta opintojaksosta ja tutkielmasta.

- Beatlesista on kirjoitettu yli 8 000 kirjaa, mutta bändiin liittyvä vakava akateeminen tutkimus on puuttunut. Sitä me tulemme tarjoamaan, ja Liverpool on juuri oikea paikka siihen, Mike Brocken yliopistosta hehkuttaa.

Brocken uskoo, että tutkinto tulee herättämään laajaa kiinnostusta ympäri maailmaa.

- Meille on tullut kyselyitä tutkinnosta etenkin Yhdysvalloista, hän sanoo.

Huippusuosittu The Beatles aloitti maailmanvalloituksensa Liverpoolista. Vuonna 1960 perustetun bändin levyjä arvioidaan myydyn yli miljardi kappaletta.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat