Mainos

Britanniassa todettiin ensimmäinen sars-tapaus

Britannia ilmoitti tänään maan ensimmäisestä vahvistetusta sars-tapauksesta. Potilas on toipunut eikä ole levittänyt tartuntaa muualle. Enempiä kansanterveydellisiä toimia ei tarvita, sanoi Britannian valtakunnallinen terveysvirasto. Todennäköisten ja epäiltyjen tapausten testausta kuitenkin jatketaan. Virasto ei kertonut lähemmin positiivisen laboratorionäytteen antaneesta potilaasta.

Britanniassa on tällä hetkellä kolme muuta mahdollista sars-tapausta. Neljän muun henkilön kohdalla tautiepäily on osoittautunut aiheettomaksi.

Koko maailmassa tiedetään lähes 7700 ihmisen sairastuneen ja yli 600 kuolleen sars-tautiin. Sairastuneista kaksi kolmasosaa on Kiinassa, jossa tautiin on viranomaisten mukaan kuollut 271 ihmistä. Sars-hengityselintauti todettiin ensi kerran viime vuoden lopulla Kiinassa, ja tauti on sen jälkeen levinnyt Hongkongiin, Singaporeen, Vietnamiin ja muuallekin.

Kanada on ainoa Aasian ulkopuolinen maa, jossa ihmisiä on kuollut sarsiin. Kaikki kuolintapaukset ovat sattuneet Toronton alueella.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.