Britannian työväenpuolue menetti kannatustaan

Britannian pääministeri Tony Blair koki kautensa ensimmäisen vaalitappion Britannian paikallisvaaleissa eilen. Kun reilu puolet äänistä oli laskettu, hänen johtamansa työväenpuolue oli menettänyt viitisen prosenttia kannatuksestaan.

Työväenpuolueen kannatus oli nyt paikallisvaaleissa noin 39 prosenttia, kun se vuoden 1997 parlamenttivaaleissa oli 44 prosenttia. Konservatiivit näyttivät saavan paikallisvaaleissa 31 prosentin kannatuksen. Pienen liberaalipuolueen osuus äänistä oli 24 prosenttia.

Alustavien laskelmien mukaan työväenpuolue menettäisi 136 paikkaa ja konservatiivit saisivat 249 paikkaa lisää. Liberaalit ovat menettämässä 79 paikkaa. Kaikkiaan maan paikallisneuvostoissa on yli 4000 paikkaa ja työväenpuolue säilyy tappiostaan huolimatta edelleen niiden johtavana puolueena.

Paikallisvaalit eivät juuri houkuttele brittiäänestäjiä. Nytkin uurnille oli saapunut vain noin neljännes äänioikeutetuista. Lontoolaiset ovat puolestaan äänestäneet haluavansa valita kaupungin seuraavan pormestarin kansanäänestyksellä. Lontoon vuoden 2000 pormestarinvaaleista tulee siten historialliset. Pääministeri Tony Blair ehätti varhain perjantaina todeta olevansa ilahtunut lontoolaisten päätöksestä, joka vastasi hänen omaa ehdotustaan. Lontoolaisista yli 73 prosenttia äänesti kyllä ja reilut 26 ei suoralle pormestarinvaalille. Vaaliuurnille saapui kuitenkin vain 33 prosenttia Lontoon viidestä miljoonasta äänioikeutetusta.

Lue myös:

    Uusimmat