Britannian tulvat suu- ja sorkkataudin takana?

Britannian ympäristöministerin mukaan äskeiset tulvat ovat saattaneet levittää suu- ja sorkkatautia. Euroopan komissio on vahvistanut lihan vientikiellon, joka koskee koko Britanniaa Pohjois-Irlantia lukuun ottamatta.

Britanniaa vaivanneet tulvat ovat saattaneet levittää suu- ja sorkkatautia. Britannian ympäristöministeri Hilary Bennin mukaan viranomaiset tutkivat, olisiko virus voinut levitä suu- ja sorkkatautirokotetta valmistavasta laboratoriosta läheiselle maatilalle. Benn kertoi tv-haastattelussa, että tulvat ovat yksi tutkittavista vaihtoehdoista, sillä maatilalla oli viime kuussa tulvavettä.

Myös Britannian ylin eläinlääkintäviranomainen on arvellut, että tulvat voivat olla suu- ja sorkkataudin takana.

EU:n terveys- ja kuluttaja-asiain komissaari Markos Kyprianou arvioi, että kyse on "yksittäisestä tapauksesta, -- josta ei ole vaaraa muulle Euroopalle".

Hän viittasi siihen, että virus saattaa olla peräisin suu- ja sorkkatautirokotetta valmistavasta laboratoriosta. Brittitutkijat selvittivät edelleen kuumeisesti, olisiko tautivirus peräisin valtiollisesta eläintautien tutkimuslaitoksesta (IAH) tai suu- ja sorkkatautirokotetta valmistavasta Merial Animal Health -yhtiön laboratoriosta.

Tutkimuslaitoksen ja Merial-yhtiön tilat sijaitsevat Pirbrightissa vajaan viiden kilometrin päässä karjatilalta, josta tautia löydettiin. Sekä IAH että Merial ovat vakuuttaneet noudattaneensa turvallisuusmääräyksiä, mutta molempia tahoja on epäilty tartuntalähteeksi. Viranomaisselvityksen on määrä valmistua huomenna.

EU vahvisti brittilihan vientikiellon

Euroopan komissio on kieltänyt virallisesti nautaeläinten, lampaiden, vuohien ja sikojen tuonnin Britanniasta samoin kuin näiden eläinten viennin Britanniaan. Kielto koskee myös näistä eläimistä heinäkuun puolivälin jälkeen valmistettuja tuotteita.

EU:n viranomaiset kertoivat myös, että brittiläisillä maanviljelijöillä ei ole oikeutta korvauksiin suu- ja sorkkataudin aiheuttamista menetyksistä, ellei tilanne pitkity kuukausien mittaiseksi.

Käytännössä vientikielto astui voimaan heti, kun taudin laatu oli selvinnyt perjantain vastaisena yönä. EU-kielto ei koske Pohjois-Irlantia.

Britanniaa koskevasta tuontikielloista ilmoitti myös muun muassa Venäjä. Taudin tarttuvuuden takia matkustajaliikennettä on tarkkailtu joissakin maissa. Uudessa-Seelannissa ja Australiassa Britanniasta saapuvat lentomatkalaiset joutuivat syyniin. Jalkineita ja vaatteita tutkittiin maaseudulla käyneiltä matkalaisilta.

Britannian hallitus puntaroi tilannetta jälleen hätätapauksissa kokoontuvan Cobra-ryhmän istunnossa. Ympäristöministeri Hilary Bennin mukaan tärkeintä on estää viruksen leviäminen.

Karjankasvattajat näreissään

Suu- ja sorkkatautiin sairastuneen karjan kasvattaja itse uskoo, että tauti on peräisin hänen tilansa ulkopuolelta.

- Tämä ei ole meidän syytämme. -- Teemme kaiken määräysten mukaan, järkyttynyt Derrick Pride sanoi Guardian-sanomalehdelle.

Hänen tilansa sijaitsee 50 kilometriä Lontoosta lounaaseen, Elstedissä Surreyn kreivikunnassa. Tilalta tavattu virus on samaa kantaa, jota sisälsi Merial-yhtiön heinäkuun puolivälissä valmistama suu- ja sorkkatautirokote-erä. Viruskanta eristettiin alun perin vuoden 1967 epidemian aikana.

Tähän mennessä tautiriskin takia Britanniassa on teurastettu 120 lehmää, joista 39:llä oli tautivirus. Karjankasvattajat ovat jo nyt näreissään tautitapauksesta, joka merkitsee 20 miljoonan euron vientitulojen menetystä viikossa.

Maanviljelijät ovat vihaisia myös siitä, että virus näyttää päässeen karkuun tieteellisestä laitoksesta, sanoi Kansallisen maanviljelijäliiton NFU:n puheenjohtaja Peter Kendall.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat