Britannian poliisi sai lisäaikaa terroristiepäiltyjen kuulusteluun

Hieman yli puolet tuoreeseen kyselyyn vastanneista kannattaa ajatusta turvallisuusvalkokankaista, joissa esitettäisiin turvallisuusriskiksi luokiteltujen matkustajien kuvia.

Britannian tuomioistuin on myöntänyt poliisille lisäaikaa lentoliikenteen terrori-iskusuunnitelmasta epäiltyjen kuulustelemiseen. Poliisi saa kuulustella 21 iskusta epäiltyä elokuun 23:nteen päivään saakka ja kahta iskusuunnitelmasta epäiltyä elokuun 21:nteen päivään saakka, kertoo Lontoon poliisin tiedottaja.

Myöhemmin poliisi kertoi vapauttaneensa yhden 24 epäillyn joukossa olleista. Epäilty oli pidätetty Thames-joen alueella Lontoon ulkopuolella tiistaina.

Viime viikolla paljastui, että terroristit suunnittelivat Yhdysvaltoihin matkalla olleiden lentokoneiden räjäyttämistä nestemäisillä pommeilla. Kaikki 23 epäiltyä ovat Britanniassa syntyneitä muslimeja, useimmat heistä syntyperältään pakistanilaisia.

Poliisi saa pitää epäiltyjä pidätettyinä 28 vuorokautta ennen kuin heidät tulee joko tuomita tai vapauttaa.

Ryanair harkitsee oikeustoimia turvatoimien takia

Lentoyhtiö Ryanair harkitsee Britannian valtion haastamista oikeuteen turvatoimien kiristämisen takia. Maan lain mukaan valtion pitää korvata tappioita, jotka johtuvat hätätilannemääräyksistä.

Brittiläisen Times-lehden mukaan Ryanair on lähettänyt muille lentoyhtiöille sähköpostin, jossa kehotetaan ryhtymään oikeustoimiin. British Airways on ilmoittanut, ettei se harkitse korvausten vaatimista. Virgin Atlantic -yhtiö haluaa keskustella valtion kanssa taloudellisesta tuesta, muttei vie asiaa oikeuteen.

Britannian lentoliikenne ajautui viime viikolla kaaokseen, kun viranomaiset tiukensivat turvamääräyksiä terroriuhan takia. Lentoyhtiöiden tappioiden arvioidaan nousevan satoihin miljooniin euroihin.

Enemmistö briteistä kannattaa matkustajaprofiileja lentokentille

Lievä enemmistö Britannian kansalaisista kannattaa ajatusta matkustajaprofiilien käyttöön ottamista lentokentille, selviää tuoreesta brittiläisestä kyselystä.

55 prosenttia vastaajista kannattaa ajatusta niin sanotuista turvallisuusvalkokankaista, joissa esitettäisiin niiden matkustajien kuvia, jotka arvioidaan suurimmaksi turvallisuusriskiksi.

60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että terroristiryhmien uhka tulee pahenemaan tulevaisuudessa. Lähes 80 prosenttia vastaajista sanoi, ettei hallitus ole voittamassa niin sanottua terrorisminvastaista sotaa.

Kyselyssä ainoastaan 12 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Britannian ulkopolitiikan tulisi olla sovittelevampaa vastauksena terrorismille. 80 prosenttia noista vastaajista halusi pääministeri Tony Blairin ottavan välimatkaa Yhdysvaltain presidentti George W. Bushiin ja toimivan enemmän yhteistyössä Euroopan maiden kanssa.

YouGov:in teettämään The Spectator-lehdessä julkaistuun kyselyyn vastasi 1 700 brittiä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat