Britannian poliisi: Pommi-iskujen tekijöiden henkilöllisyys selvitetty

Brittipoliisi teki eilen merkittävän läpimurron viime torstain terrori-iskujen tutkinnassa. Poliisin mukaan iskujen takana olleet neljä miestä olivat Britannian kansalaisia. Kenelläkään heistä ei ole rikosrekisteriä.

Britannian poliisi uskoo selvittäneensä viime torstain pommi-iskujen tekijöiden henkilöllisyyden ja iskujen tekotavan. Iskujen tekijät todennäköisesti kuolivat räjähdyksessä, mikä merkitsee Länsi-Euroopan ensimmäisiä itsemurhaiskuja.

Tekijöiksi epäillään brittimedian tietojen mukaan neljää nuorta englantilaismiestä, jotka olivat pakistanilaista syntyperää. Miehet asuivat Leedsin alueella. Nuorin epäillyistä oli 19-vuotias.

Pommi-iskuista epäillyt miehet tulivat Lontooseen junalla Leedsistä torstaiaamuna ja tallentuivat valvontakameran nauhalle Kings Crossin metroasemalla vain parikymmentä minuuttia ennen kohtalokkaita räjähdyksiä.

- Nyt tiedämme, että kaikki neljä miestä tulivat Lontooseen junalla 7.7. torstaiaamuna. Olemme tunnistaneet miehet King's Crossin metroaseman kuvanauhoilta, jotka oli tallennettu tuona aamuna juuri ennen kello 8.30, kertoo terrorismin tutkinnan päällikkö Peter Clarke Scotland Yardista.

Ensimmäiset itsemurhaiskut Britanniassa

Poliisi ei ole puhunut itsemurhaiskuista, mutta käytännössä juuri siitä on mitä todennäköisimmin kyse.

- Yritämme selvittää miesten liikkeet ennen iskuja ja sen, kuolivatko he kaikki räjähdyksissä, Clarke jatkaa.

Kyseessä olisivat ensimmäiset itsemurhaiskut Britanniassa, joten viranomaiset ja kansalaiset ovat huolissaan uudesta käänteestä. Brittejä järkyttänee myös se, että poliisin mukaan iskujen takana olleet neljä miestä olivat Britannian kansalaisia.

Poliisi teki eilen myös ratsioita eri puolilla Englantia ja pidätti Yorkshiressä yhden miehen pommi-iskuihin liittyen. Lutonin rautatieaseman parkkipaikalta löytyi lisäksi auto, jota on ilmeisesti käytetty iskujen valmistelussa.

Nyt poliisin pääpaino on miesten apurien etsimisessä ja mahdollisten uusien iskujen estämisessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat