Britannian poliisi huolissaan uusien iskujen mahdollisuudesta

Poliisit pidättivät eilen Lontoossa kaksi miestä epäiltyinä viimeviikon epäonnistuneista pommi-iskuyrityksistä. Myös Roomassa pidätettiin yksi epäilty.

Britannian poliisi varoittaa uusien terrori-iskujen mahdollisuudesta. Terrorismin vastaisen poliisiyksikön johtajan Peter Clarken mukaan ei ole varmaa, onko kaikki epäonnistuneisiin iskuihin osallistuneet saatu kiinni. Lisäksi vapaalla jalalla saattaa olla muita pommi-iskun suunnittelijoita.

- Emme saa olla itsetyytyväisiä. Uhka on yhä olemassa ja se on hyvin todellinen, Clarke sanoi myöhään eilisiltana.

Poliisit pidättivät eilen Länsi-Lontoossa kaksi miestä, joita epäillään viime viikon torstaina epäonnistuneiden pomminräjäytysten yrittäjiksi. Roomassa pidätettiin lisäksi yksi epäilty. Jo aiemmin oli epäillyn nelikön yksi jäsen saatu kiinni Birminghamissa Keski-Englannissa.

Poliisilähteiden mukaan kolme Britanniassa pidätettyä on viety lontoolaisen Paddington Greenin huipputurvalliselle pidätysasemalle. Brittilehdet riemuitsivat tänään pommi-iskujen tutkinnan etenemisestä. "Saatiin ne roistot" julisti Sun, Britannian laajalevikkisin lehti etusivullaan. "Jumalan kiitos" otsikoi uutisensa Daily Express.

Lehdet: Sambiassa pidätetty bin Ladenin henkivartija

Brittilehdet kertoivat tänään myös uudesta käänteestä Britannian terroristijahtiin liittyvissä pidätyksissä. Lehtien mukaan Sambiassa pidätetty Haroon Rashid Aswad on sanonut olleensa al-Qaida-verkoston johtajan Osama bin Ladenin henkivartija. Britannian viranomaiset eivät ole virallisesti kommentoineet lehtitietoja, joissa Aswadia on myös kuvattu Lontoon heinäkuisten pommi-iskujen pääsuunnittelijaksi.

- Sambiassa pidätetty brittimilitantti, joka on kytketty Lontoon pommi-iskuihin, on tiettävästi kuulusteluissa kertonut toimineensa Osama bin Ladenin henkivartijana, kirjoitti Times-lehti.

Aswad ei ollut kuitenkaan kertonut, koska hän oli viimeksi tavannut bin Ladenin.

Myös Yhdysvallat on esittänyt kansainvälisen etsintäkuulutuksen Aswadista. Brittiviranomaiset eivät ole kertoneet julkisuudessa, kuinka tärkeänä he pitävät Aswadia Lontoon pommi-iskujen tutkimusten kannalta. Eräiden brittilähteiden mukaan Britannian viranomaiset olisivat valmiit hyväksymään Aswadin luovutuksen Yhdysvaltoihin. Amerikkalaiset syyttävät Aswadia terroristien koulutusleirin järjestämisestä Oregonissa Yhdysvalloissa.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat