Britannian myrskyssä kaksi kuollutta

Britanniaa viime yönä ja aamulla riepotelleessa syysmyrskyssä on kuollut kaksi ihmistä.

Teini-ikäinen tyttö menehtyi Heverin kylässä Kentissä puun kaaduttua. Niin ikään kaatuneen puun alle jäi keski-ikäinen mies Watfordissa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan pahimmillaan 270 000 kotitaloutta on ollut ilman sähköä eri puolilla maata. Julkinen liikenne takkuilee Britannian eteläosissa, kun kaatuneet puut ovat pysäyttäneet raideliikenteen. Myös Englannin kanaalin lauttaliikenne on pysähtynyt, ja kovan tuulen vuoksi ainakin 130 Heathrown lentokentältä lähtevää lentoa on peruttu. Lisäksi teitä ja siltoja on suljettu.

- Melkein kaikki junat Lontooseen on peruttu. Monille siis tästä päivästä on tullut vapaapäivä, kertoo Lontoossa asuva toimittajamme Risto Pyykkö.

- Myös bussiliikenne on melko pahassa jumissa.

Tuuli puhalsi voimakkaimmin Old Batteryssa, Isle of Wightin saarella 44 metriä sekunnissa aamukahdeksalta Suomen aikaa.

Myrsky on ollut voimakkain Britanniassa vuosikymmeniin.

Myrsky liikkuu nyt Pohjanmeren yli kohti Tanskaa. Tanskassa suurimpaan osaan maata on annettu tälle päivälle myrskyvaroitus. Niin ikään eteläisessä Ruotsissa varaudutaan myräkkään.

Ennusteet myrskyn etenemisestä MTV3:n sääsivustolta.

Lue myös:

    Uusimmat