Britannian lentokaaos helpottanee

Lontoossa on peruttu lentoja runsaan sumun vuoksi keskiviikosta lähtien. Kymmentuhannet matkustajat ovat jäänee jumiin lentokentille ja kenttien hotelleihin.

Britannian lentokenttien ruuhkat ovat helpottaneet. Sumu hälveni päivän mittaan, ja lentoliikenne alkoi vähitellen normalisoitua.

Esimerkiksi British Airways kaavaili tänään saavansa 95 prosenttia asiakkaistaan ilmaan. Lisäksi se pystyi jatkamaan täysin pysähdyksissä olleita kotimaanlentojaan.

Sääennusteiden mukaan sumu hälvenee lopullisesti vasta huomisen aikana. British Airwaysin lennot on tarkoitus saada kulkemaan lähes normaalisti silloin. Sumaa purkaakseen yhtiö lentää normaalia suuremmilla koneilla joihinkin Euroopan kaupunkeihin.

Kymmenettuhannet ihmiset jäivät pitkäksi aikaa jumiin Lontoon pääkentälle Heathrow'lle, kun sumu valtasi alueen keskiviikkona. Heathrow on maailman vilkkain kansainvälinen lentokenttä.

Sekasortoa on pahentanut se, että viime päivät ovat olleet joulun takia muutenkin vuoden vilkkaimpia. Matkatoimistojen mukaan kolmen miljoonan britin on määrä matkustaa ulkomaille joulun tienoilla ja vuodenvaihteessa.

Monet matkustajat olivat vihaisia ja turhautuneita odotellessaan lentoaan Heathrow'lla. Lentokentän työntekijät yrittivät helpottaa heidän oloaan muun muassa tarjoamalla kuumia juomia ja lähettämällä paikalle joulupukin.

Finnairin Lontoon-lennot palasivat normaaleihin aikatauluihin tänään.

Finnairin lennot normaaliin aikatauluun

Finnairin Lontoon-lentojen odotetaan palaavan myös normaaleihin aikatauluihin tänään, sillä Heathrow'n kentällä on nyt kilometrin näkyvyys. Myöhästymisiä voi kuitenkin esiintyä, Finnairista kerrottaan.

Finnairilla on tänään kolme lentoa Helsingistä Lontooseen. Jouluaattona Finnair lentää vain aamulennon Lontooseen. Ensimmäisenä joulupäivänä on lentotauko, mutta tapaninpäivänä Lontooseen lennetään kolme lentoa.

Kymmenettuhannet ihmiset ovat jääneet useiksi päiviksi jumiin Lontoon pääkentälle Heathrow'lle sumun vuoksi. Sekasortoa on pahentanut se, että viime päivät ovat olleet joulun takia vuoden vilkkaimpia.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat