Britannian lähetystön työntekijät vapautettiin Iranissa

Iranin poliisi on vapauttanut Britannian lähetystön työntekijät, joita lähetystöön tunkeutuneet mielenosoittajat pitivät panttivankeina.

Puolivirallisen Fars-uutistoimiston mukaan poliisi vapautti kuusi brittiläistä lähetystötyöntekijää. Mielenosoittajat ottivat nämä vangeikseen aiemmin päivällä.

Britannian lähetystöön Teheranissa tunkeutunut väkijoukko on heitellyt palopommeja. Mielenosoittajat ovat myös repineet alas Britannian lipun ja polttaneet sen.

Iranin valtiontelevision kuvissa näkyi, kuinka mellakkapoliisit seuraavat tilannetta sivusta.

Lähetystön luokse on kerääntynyt kaikkiaan satoja mielenosoittajia. Väkijoukko vaatii Britannian lähettilästä poistumaan maasta välittömästi.

Britannia tuomitsee jyrkästi

Britannia tuomitsee hyökkäyksen jyrkästi. Britannia vaatii Iranin hallitusta puuttumaan tilanteeseen välittömästi ja suojelemaan lähetystöä ja sen henkilökuntaa.

Viimeisten tietojen mukaan mielenosoittajat ovat hyökänneet myös toiselle diplomaattialueelle Teheranissa. Alueella sijaitsee brittidiplomaattien asuntoja sekä ulkomaisia kouluja.

Iran ilmoitti eilen, että Britannian suurlähettilään pitää lähteä maasta kahden viikon kuluessa. Lähettilään karkotus on vastaveto Britannian Iranille asettamille uusille pakotteille.

Britannia asetti uusia pakotteita viime viikolla, koska Iran ei ole suostunut luopumaan kiistellystä ydinohjelmastaan.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat