Britannian Hoon kuultavana vankiskandaalista

Britannian puolustusministerin mukaan 33 irakilaissiviilin kuolemaa on otettu tarkempaan tutkintaan, sillä niiden epäillään johtuvan kidutuksista.

Irakilaisvankien julmasta kohtelusta liittouman joukkojen huostassa paljastuu uusia yksityiskohtia lähes päivittäin. Yhdysvalloissa vaaditaan jo puolustusministeri Donald Rumsfeldin eroa ja kovilla on myös Britannian hallitus. Yhdysvalloissa ensimmäinen vankien julmasta kohtelusta epäilty sotilas joutuu sotaoikeuden eteen ensi viikolla ja Britanniassakin harkitaan kahden sotilaan syyttämistä.

Britanniassa keskustelua on tähän mennessä hallinnut se, ovatko Daily Mirror -lehdessä reilu viikko sitten julkaistut kuvat aitoja vai väärennöksiä. Sen jälkeen esiin on kuitenkin tullut muita todisteita ja eilen pääminsteri Tony Blair pyysi Ranskan television haastattelussa anteeksi irakilaisilta.

- Pyydämme nöyrimmin anteeksi niiltä, joita sotilaamme ovat kohdelleet huonosti. Sitä ei voi mitenkään hyväksyä. Jos syytteet osoittautuvat todeksi, syyllisiä rangaistaan armeijan sääntöjen mukaan, Blair sanoi.

Nyt Britanniassa halutaankin tietää, mitä ja milloin armeijan ja hallituksen huipulla tiedettiin kidutusväitteistä. Puolustusministeri Geoff Hoon joutui iltapäivällä parlamentissa vastaamaan syytöksiin, joiden mukaan brittihallitus olisi peitellyt tietoa omien sotilaidensa julmuuksista. Näin siksi, että ihmisoikeusjärjestö Amnesty kun sanoi kertoneensa epäkohdista jo vuosi sitten ja Punainen Ristikin jo helmikuussa.

Puolustusministeri Hoon kertoi kuulusteluissa, että 33 irakilaissiviilin kuolemaa on otettu tarkempaan tutkintaan, koska kuolemien epäillään johtuvan kidutuksista. Hän vihjasi myös epäilevänsä joidenkin kuvien aitoutta.

Vastenmieliset kuvat irakilaisvankien kohtelusta ovat myös laskeneet sodan suosiota Britanniassa. Tänään julkaistun Independent-lehden kyselyn mukaan 55 prosenttia briteistä haluaisi joukot pois Irakista.

Yhdysvaltain presidentti George Bush on puolestaan luvannut, että Yhdysvaltain sotilaiden toimet kaikissa Irakin vankiloissa tutkitaan.

(MTV3-AFP)

Blair pyysi anteeksi brittisotilaiden julmuuksia Irakissa.

(Yhdeksän uutiset 10.05.2004)

Ruotsin ja Suomen ulkoministerit tuomitsevat Irakin kidutustapaukset.

(Seitsemän uutiset 10.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat