Britannia: Uusi Irak-päätöslauselma esitellään pian YK:ssa

Uusi Irakin asetarkastuksia koskeva päätöslauselmaluonnos tulee YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn muutaman päivän kuluessa, kerrottiin Britannian pääministerinkansliasta tänään.

Päätöslauselmassa on määrä tarkentaa asetarkastusten ehtoja.

-Uskoisin että jotain voidaan odottaa tulevien päivien ennemmin kuin viikkojen aikana, kanslian edustaja kertoi. Britannian ulkoministeriö taas ei halunnut kommentoida asian etenemistä.

Diplomaattilähteet New Yorkissa puolestaan kertoivat, että Yhdysvallat esitellee päätöslauselmaluonnoksen huomenna tai keskiviikkona. Lähteiden mukaan Yhdysvallat toivoo turvallisuusneuvoston hyväksyvän lauselman syyskuun loppuun mennessä.

Britannian pääministerin Tony Blairin oli määrä esitellä tänään illansuussa ministereilleen asiakirjoja, jotka sisältävät hänen mukaansa todisteita Irakin johtajan Saddam Husseinin rikoksista. Viidenkymmenen sivun mittaiseksi arvioitu dokumentti julkaistaan huomenna ennen parlamenttikeskustelua.

Hallituslähteiden mukaan kyse on lähinnä 1990-luvun alussa laadituista aseraporteista ja tiedustelutiedoista, joiden mukaan Irak saattaa rikkoa YK:n päätöslauselmia ja yrittää hankkia joukkotuhoaseita. Sen sijaan Saddamin yhteyksistä al-Qaeda-ääriverkostoon ei ole todisteita.

Soraääniä hallituksessa


Oppositiossa istuva konservatiivijohtaja Iain Duncan Smith on huomauttanut, ettei Blairillä ole hallussaan kiistatonta näyttöä Irakin aseohjelmista. Myös kehitysyhteistyöministeri Clare Short ja entinen ulkoministeri Robin Cook ilmoittivat viikonloppuna vastustavansa sotaretkeä Irakiin, ellei YK:n turvallisuusneuvosto ole hyväksynyt hyökkäystä.

Britannian pääministerinkanslian mukaan Blair ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush eivät aio tinkiä vaatimuksistaan, että kansainvälisen yhteisön pitää ottaa entistä tiukempi linja Irakin-politiikassaan.

Saddam Husseinin Baath-puolue vetosi jälleen tänään kansainväliseen yhteisöön, jotta YK:n turvallisuusneuvosto hylkäisi Yhdysvaltain ja Britannian kaavailut uudesta päätöslauselmasta. Paikallisen sanomalehden Ath-Thawran mukaan entistä ankarammalle julkilausumalle ei ole perusteita.

Varapresidentti Taha Yassin Ramadan kehotti eilen YK:ta keskittymään työhönsä maailmanrauhan ja turvallisuuden takaamiseksi. Ramadanin mukaan Yhdysvallat ja Britannia yrittävät tällä hetkellä käyttää maailmanjärjestöä hyväkseen sodan käynnistämiseksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat