Britannia taiteili EU:n pois lisäkriisin partaalta

EU-huippukokous pääsi viime yönä sopimukseen unionin rahoituksesta vuosina 2007-2013.

Puheenjohtajamaa Britannia taiteli Euroopan unionin pois lisäkriisin partaalta viime yön rahoitusratkaisullaan. Epäonnistumiseen ei ollut poliittisesti varaa, sillä neuvottelut kaatuivat jo kertaalleen viime kesänä.

- Eurooppa on välttänyt halvaantumisen. Epäonnistumisen hinta olisi ollut valtava, komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso iloitsi sovun synnyttyä.

Britannia sai lopulta kaikki 25 jäsenmaata tukemaan ratkaisua, jolla vuosien 2007-2013 budjetti asettuu noin 1,045 prosenttiin EU-maiden bruttokansantuotteesta.

Saavutuksen arvoa nostaa se, ettei EU-epäilevällä Britannialla etukäteen uskottu olevan juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia umpisolmun avaamiseen.

Laskuvirhe uhkasi tyylipisteitä

Pääministeri Tony Blairin neuvottelutaktiikka oli kahden päivän huippukokouksessa tyly mutta tehokas. Blair panttasi ensimmäistä vakavaa ratkaisuesitystään aivan kaksipäiväisen huippukokouksen viime metreille. Sitä ennen sopua rakennettiin sitkeästi kahdenvälisissä neuvotteluissa eri maiden kanssa.

Kun ehdotus lopulta lätkäistiin pöytään noin puoli kahdelta viime yönä, olivat kaikki jäsenmaat jo valmiita hyväksymään sen.

Vaikka eri maille tarjottiinkin loppumetreillä pieniä lisämyönnytyksiä, ei Blair ryhtynyt syytämään suuria erillislahjoja sinne tänne. Jäsenmaiden oli siten helpompi niellä itselle osin karvas sopu, kun kukaan muukaan ei saanut juuri sitä mitä halusi.

Tyylikästä suoritusta uhkasi tosin lopussa se, että Britannia oli ilmeisesti tehnyt kompromissia rakentaessaan jopa kolmen miljardin euron laskuvirheen. Summien viime hetken täsmentämiseen tuhraantui eilisiltana useita tunteja.

Baltian maille reilusti tukea

Sovun selkeitä voittajia ovat Itä-Euroopan köyhät jäsenmaat, joiden aluetuet kasvavat merkittävästi. Suurimmat hyödyt menevät Suomen lähialueille, sillä sekä Viro, Latvia että Liettua keräävät lähivuosina suurimmat aluetuet henkeä kohti.

Suhteellisen tyytyväinen neuvottelutulokseen voi olla maataloustukien suurhyötyjä Ranska, jonka ei tarvinnut suostua tukijärjestelmän uudistamiseen. EU-maat lupasivat vain pohtia uudistuksen mahdollisuutta vuosien 2008-2009 tienoilla.

Tony Blairilla onkin kova työ selittää kotimaassaan, miksi Ranskaa ei ajettu asiassa ahtaammalle. Etukäteen Blair oli sitonut oman maksualennuksensa leikkauksen maataloustukien uudistamiseen.

Britannia leikkaa sovun myötä omaa alennustaan 10,5 miljardilla eurolla. Brittiläinen The Sun -lehti piti ratkaisua tuoreeltaan maanpetoksena. Blair itse vakuutti BBC:n haastattelussa, että sopu oli Britannian etujen mukaista.

Merkel nousi välittäjäksi

Blairin lisäksi sovun arkkitehtinä pidettiin Saksan tuoretta liittokansleria Angela Merkeliä. Hänen arvioitiin toimineen välittäjänä paitsi Britannian ja Ranskan, myös Länsi-Euroopan ja tuista hyötyvän Itä-Euroopan välillä.

Merkelin esityksestä budjetin loppusummaa kasvatettiin 13 miljardilla noin 862 miljardiin. Lisälaskun maksavat rikkaat maat, mukaan lukien Saksa itse.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue lisää:

Lue lisää:

Lue lisää:

Lue lisää:

Lue lisää:

(Kymmenen uutiset 17.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat