Britannia lupaa parantaa rautateiden turvallisuutta

Britannian hallitus on valmis parantamaan junaliikenteen turvallisuutta miljardeilla markoilla. Liikenneministeri, lordi Gus MacDonald on luvannut ITN-televisiokanavan haastattelussa, että valtio on valmis antamaan yli yhdeksän miljardia markkaa rautateiden turvallisuuden parantamiseen.

Toissapäiväisessä kahden junan törmäyksessä on saanut surmansa ainakin 70 ihmistä. Poliisi uskoo uhrien määrän vielä nousevan, sillä kateissa on yhä satakunta ihmistä. Osa heistä on kuitenkin saattanut poistua poliisin huomaamatta onnettomuuspaikalta. Poliisi sanoo, että ruumiiden löytäminen junanvaunuista on hankalaa, koska useat vaunut ovat erittäin pahoin palaneita.

Onnettomuuden syyksi epäillän muun muassa sitä, että toinen juna olisi ajanut päin punaisia valoja. Kyseisen junan molemmat kuljettajat ovat kateissa, heidän uskotaan menehtyneen turmassa.
(MTV3-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat