Britannia kieltää lasten roskaruokamainokset

Tänään voimaan tulleilla säännöillä pyritään viranomaisten mukaan suojelemaan lapsia liikalihavuudelta.

Britannian hallitus kieltää epäterveellisten elintarvikkeiden televisiomainokset, jotka on suunnattu lapsille. Päätös koskee ennen kaikkea niin sanottua roskaruokaa, limsoja sekä hyvin suolaisia, sokeripitoisia ja rasvaisia ruokia.

Tänään voimaan tulleilla säännöillä pyritään viranomaisten mukaan suojelemaan alle 16-vuotiaita lapsia liikalihavuudelta.

Kuluttaja- ja terveysjärjestöt olivat vaatineet roskaruoan täydellistä mainostuskieltoa tv:ssä. Ne huomauttivat, että lapset näkevät edelleen pikaruokamainoksia, joiden kohdeyleisönä ovat aikuiset.

Mainostoimistojen mukaan hallitus meni taas liian pitkälle. Yritykset olivat toivoneet, että kielto olisi vaikuttanut vain alle yhdeksänvuotiaiden ohjelmiin eikä esimerkiksi Simpsonien kaltaisten suosikkisarjojen mainoskatkoihin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat