Britannia hyväksyi Pohjois-Irlannin itsehallinnon

Britannian parlamentti on hyväksynyt lain Pohjois-Irlannin itsehallinnosta.

Rauhan kannattajia Pohjois-Irlannissa

Parlamentin alahuone antoi Pohjois-Irlannin itsehallinnolle selkeän tukensa äänin 318-10 varhain tänään pidetyssä äänestyksessä. Lain myötä vastuu Pohjois-Irlannin asioiden hoidosta siirtyy 25 vuoden jälkeen maakunnan omalle paikallishallitukselle, jonka jäsenistä jo osa nimitettiin maanantaina.

Maakuntahallitusta, joka aloittaa työnsä huomenna, johtaa protestanttien David Trimble. Yhteishallitukseen tulee sekä brittihallintoa kannattavia protestantteja että irlantilaismielisiä katolilaisia. Pohjois-Irlannin asioista vastaava brittiministeri Peter Mandelson piti äänestystä "merkittävänä hetkenä" Pohjois-Irlannin historiassa.

Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen maakunnan kaikki poliittiset ryhmittymät pääsevät päättämään omasta tulevaisuudestaan. Uusi maakuntahallitus saa laajat valtuudet päättää Pohjois-Irlannin asioista. Ainoastaan verotus, sisäinen turvallisuus ja rikoslainsäädäntö jäävät päätettäväksi Lontoossa.

Myös maakunnan talousarvio lyödään lukkoon Lontoossa, ja Pohjois-Irlantiin jää edelleen lähes 13 000 brittisotilasta.

Rauhantoiveita ei saa vaarantaa

Ministeri Mandelson varoitti historiallisen äänestyksen alla, ettei kansa tule hyväksymään poliitikkoja, jotka vaarantavat nyt näköpiirissä olevan rauhan. Pohjois-Irlannin poliittisissa väkivaltaisuuksissa on kuollut 3600 ihmistä 30 viime vuoden aikana.

-Uskon, että ihmiset olisivat hyvin pettyneitä puolueisiin tai poliitikkoihin, jotka asettuivat vastustamaan nykynäkymiä, joiden mukaan Pohjois-Irlantiin saadaan rauhan ja vakauden lisäksi myös vaurautta, hän sanoi.

Yhteishallitusta johtava David Trimble sanoi puolestaan, että oli jo korkea aika palauttaa itsehallinto Pohjois-Irlantiin. Hän oli tyytyväinen myös siitä, että Irlanti on luopumassa aluevaatimuksistaan Pohjois-Irlannin suhteen.

Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA on suostunut nimittämään torstaina oman edustajansa yhteyshenkilöksi neuvotteluihin, joissa päätetään aseistautuneiden ryhmien aseriisunnasta. Lopullinen takaraja aseiden luovuttamiselle on ensi vuoden kesäkuussa.
(STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat