Britannia helpottaa terroriepäiltyjen karkottamista

Pääministeri Tony Blairin mukaan Britannia ei myönnä turvapaikkaa terroritekoihin syyllistyneille. Maa myös kieltää kaksi radikaalia muslimiryhmää.

Britannia suunnittelee lainsäädäntöönsä muutoksia, joiden myötä terrorismista epäiltyjen henkilöiden maahantulon evääminen ja heidän karkottamisensa maasta helpottuisivat. Asiasta kertoi pääministeri Tony Blair.

Blairin mukaan Britannia harkitsee muutoksia ihmisoikeuslainsäädäntöönsä, joka soveltaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen sisällön kansalliseksi laiksi. Tavoitteena olisi helpottaa terroritekoihin osallistuneiden henkilöiden karkottamista.

Blair kertoi myös, että terroritekoihin osallistuneille henkilöille ei myönnetä turvapaikkaa Britanniasta. Päätös evätä automaattisesti turvapaikka kaikilta terrorismiin liitetyiltä henkilöiltä on yksi osa uusia, tiukkoja toimia, joita maassa on otettu käyttöön Lontoon pommi-iskujen jälkeen. Maastakarkoitukseen saattaa riittää ääriryhmien verkkosivuilla vieraileminen tai kirjakaupoissa asioiminen.

Britannia aikoo myös kieltää kaksi radikaalia muslimiryhmää, Blair kertoi. Hänen mukaansa kielletyiksi tulevat Hizb ut-Tahrir, joka haluaa perustaa Lähi-itään islamilaisen kalifikunnan, sekä ryhmittymä, joka perustivat WTC-iskujen jälkeen lakkautetun al-Muhajiroun-ryhmän edustajat.

Monet pitävät Hizb ut-Tahriria kuitenkin maltillisena ryhmänä, joka muun muassa vastustaa Islam Karimovin itsevaltaista hallintoa Uzbekistanissa. Myös ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa Blairin ilmoituksesta.

- Ihmisiä ei saa karkottaa paikkoihin, jossa he voivat joutua kidutetuksi, sanoi Liberty-ihmisoikeusjärjestön johtaja Shami Chakrabarti BBC:n radiolle.

Blair on nostanut kannatustaan tiukalla suhtautumisella Lontoon terrori-iskuihin, mutta liittolaisuus Yhdysvaltain johtamassa Irakin miehityshallinnossa ja sen yhä horjuvammassa otteessa Irakista jakaa brittejä. Blair kiistää edelleen sen, että brittijoukkojen olo Irakissa olisi Lontoon terrori-iskujen syy. Blairin mukaan pommikampanjan tarkoitus on käyttää miehitystä tekosyynä, jolla vain värvätään uusia terroristeja.

- Kun Irakin, Afganistanin tai Palestiinan asiaa käytetään tekojen oikeutuksena, se on täysin hävytöntä.

Blair kuitenkin tunnustaa sen, että tapahtumilla miehityshallinnossa ja kotimaassa on yhteys toisiinsa.

- Irakin ja Afganistanin tapahtumat vaikuttavat siihen, että taistelu voitetaan täällä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 05.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat