Britannia haluaa terroristit kuriin

Poliisille halutaan esimerkiksi oikeudet kuulustella epäiltyjä pidempään ilman syytettä. Nykyinen kuulusteluaika on 28 päivää.

Britannian hallitus on esittänyt listan uudistuksia terrorisminvastaisiin lakeihin. Sisäministeri John Reidin mukaan uutta lainsäädäntöä tarvitaan, jotta voidaan kohdata "terrorismin suurin uhka" maan tähänastisessa historiassa.

Kaikkein kiistellyimmäksi kohdista noussee kuulusteluaikojen pidentäminen. Hallitus esitti jo kaksi vuotta sitten, että poliisi voisi kuulustella terrorismista epäiltyjä 90 päivää ilman syytettä. Esitys ei mennyt sellaisenaan läpi.

Reid ei tarkentanut, kuinka paljon hallitus haluaisi nyt pidentää kuulusteluaikaa nykyisestä 28 päivästä.

Hallitus haluaisi myös lisätä poliisin oikeuksia pysäyttää ja kuulustella ihmisiä siitä, keitä he ovat, mistä tulossa ja minne matkalla. Poliisilla on vastaavat oikeudet Pohjois-Irlannissa ja käytäntöä haluttaisiin laajentaa. Lisäksi terrorismista tuomituista haluttaisiin kerätä lista ja listalla olijat velvoittaa kertomaan poliisille liikkeistään.

Reid esitti muun muassa myös, että tuomarit voisivat määrätä pidempiä rangaistuksia niille, jotka tuomitaan tavallisesta rikoksesta jos rikoksella on yhteys terrorismiin. Puhelinkeskusteluja saisi käyttää todistusaineistona vain jos tiedustelupalvelun metodit pysyvät salassa.

Reid jättää paikkansa tämän kuun lopussa samaan aikaan kuin pääministeri Tony Blair. Pääministeriksi nouseva Gordon Brown on kertonut kannattavansa laajempia kuulusteluoikeuksia poliisille, mutta on toisaalta luvannut pitää kiinni kansalaisoikeuksista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat