Breivikin ensimmäiset sanat poliisille: "Olen lopettanut nyt"

Norjan tuhoisan pommi-iskun ja Utöyan saaren joukkomurhan tunnustaneen Anders Behring Breivikin kerrotaan olleen tekohetkellä huumeiden vaikutuksen alaisena.

Behring Breivik pidätettiin kahden minuutin päästä siitä, kun poliisit olivat saapuneet saarelle. Nimettömän lähteen mukaan Behring Breivikin ensimmäiset sanat poliiseille olivat olleet "Olen lopettanut nyt".

Verdens Gang -lehden mukaan Behring Breivik oli myös puhunut nopeaan tahtiin sekavia. Puheista ei ole kuitenkaan uutisoitu tarkemmin. Poliisi ei ole vahvistanut lehden tietoja.

Pidätyksen kerrotaan sujuneen rauhallisesti.

Luoteja lensi veteen poliisin lähestyessä saarta

Erään poliisin mukaan veteen viuhui luoteja heidän lähestyttyään saarta. Tulitus oli ollut jatkuvaa.

- Rantauduimme ja juoksimme suoraan yli 300 metriä saaren eteläkärkeä kohti. Kun lähestyimme tulitusta huusimme, että olemme poliiseja ja aseistettuja.

Poliisit saapuivat metsäiselle alueelle.

- Yhtäkkiä ampuja olikin meidän edessämme ja hänen kätensä olivat ilmassa, kertoo poliisi.

Ampuja oli jättänyt aseensa 15 metrin päähän.

Poliisin kuulustelu taas huomenna

Norjan poliisi aikoo kuulustella Behring Breivikiä jälleen huomenna. Viranomaisten mukaan häntä kuulustellaan viime päivien ajalta kerättyjen tietojen pohjalta. Poliisin mukaan uutta tietoa on saatu runsaasti.

Lue myös:

    Uusimmat