Breivik pysyi loppuun saakka samalla linjalla – tekisi kaiken uudestaan

Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik ei kadu viime kesän surmia ja tekisi kaiken uudestaan. Breivik on päättänyt puolustuspuheenvuoronsa Oslon käräjäoikeudessa. Alun perin puolen tunnin pituiseksi kaavailtu puhe venyi lopulta lähes tunnin mittaiseksi.

Breivikin mukaan marxilaisen eliitin hallitsemassa Norjassa ja Euroopassa ei ole todellista demokratiaa. Jos rauhanomainen vallankumous ei ole mahdollinen, väkivaltainen kumous on ainoa mahdollinen.

– Olen tehnyt Euroopan toisen maailmasodan jälkeisen historian näyttävimmän attentaatin, Breivik sanoi.

Breivikin puheenvuoroa ei saanut televisioida suorana, mutta tiedot puheen sisällöstä välitettiin lähes reaaliajassa.

Breivik kertoi muokanneensa ja lyhentäneensä tekstiä siten, että se ottaisi huomioon kuolleiden omaisten tunteet. Tuomari kuitenkin joutui huomauttamaan Breivikiä sanavalinnoista, kun tämä myöhemmin vertasi sosiaalidemokraattista nuorisojärjestöä AUF:ää natsi-Saksan Hitlerjugendiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat