Breivik haki yliopistopaikkaa

Norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik on hakenut opiskelupaikkaa Oslon valtiotieteen laitokselta.

Yliopistoston rehtori Ole Petter Ottersenin mukaan päätöstä Breivikin hyväksymisestä ei ole tehty, kertoo uutiskanava AFP.

Breivik istuu parhaillaan 21-vuoden tuomiota terrorismista ja murhista. Hänen tekemissään iskuissa kuoli 77 ja loukkaantui 244 ihmistä 22. heinäkuuta 2011.

Norjan TV2 kertoo, että useat yliopiston työntekijät ovat kauhuissaan ja kieltäytyvät työskentelemästä Breivikin kanssa.

Poliittinen tutkija, poliitikko Per Anders Torvik Langerod työväen nuorisosiivestä puolestaan uskoo, että yliopisto-opiskelu saattaisi tehdä Breivikille hyvää. Breivik joutuisi tällöin kohtaamaan omat ääriaatteensa, hän kertoo uutiskanava BBC:lle.

Unelma opiskelupaikasta saattaa kaatua myös siihen, ettei Breivik ole koskaan suorittanut lukiota loppuun. Breivikillä on oikeus suorittaa joitain aineita, mutta ei kokonaista tutkintoa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat