Brax: Pääkaupunkiseudun pakkoliitos uutisankka

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) tyrmää väitteet, joiden mukaan hallitus olisi aikeissa liittää pääkaupunkiseudun kaupungit väkisin yhteen.

Espoolaisen Länsiväylä-lehden mukaan pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistäminen on tulossa hallitusohjelmaan. Lehden tietojen mukaan metropolialueen yhdistäminen olisi nousemassa uusien kärkihankkeiden joukkoon, kun hallitus rukkaa tavoitteitaan viikon kuluttua.

Lehti nimeää hankkeen ajajiksi kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.), asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) ja oikeusministeri Tuija Braxin.

Oikeusministeri Brax pitää väitettä täydellisenä uutisankkana. Hänen mukaansa hallitus ei kuitenkaan voi välttää vastuutaan, jos kuntaliitos osoittautuu järkeväksi.

- Seuraavissa hallitusneuvotteluissa asia nousee varmasti esille, Brax sanoo.

Myös kuntaministeri kiistää

Myös kuntaministeri Kiviniemen erityisavustaja kiistää väitteet kuntaministerin osalta. Kiviniemi on eri yhteyksissä korostanut, että yhdistymisen täytyy perustua kuntien vapaaehtoisuuteen.

Helsinki aikoo selvittää tänä keväänä, mitä etuja ja haittoja Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhdistämisestä olisi.

Espoo ja Kauniainen vastustavat yhdistämistä voimakkaasti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat