Brasiliassa taas kemikaalivuoto

Brasilian valtiolliselle öljy-yhtiölle Petrobrasille sattui jälleen viikonloppuna kemikaalivuoto. Edellisestä ympäristökatastrofista ehti kulua vain kaksi viikkoa.

Edellisen vuodon jälkiä siivottiin pari viikkoa sitten

Viikonlopun aikana yhtiön putkesta ehti vuotaa noin 1 000 litraa bensiinin lisäainetta MTBE:tä. MTBE on myrkyllinen yhdiste, jota lisätään bensiinin parantamaan sen poltto-ominaisuuksia. Yhdisteen tiedetään aiheuttavan syöpää eläimille.

Petrobras havaitsi vuodon sunnuntaina Volta Redondan kaupungin läpi kulkevassa putkessa ja sulki putken. Läheisen Paracambin kaupungin asukkaat olivat havainneet voimakasta kemikaalin hajua ilmassa jo lauantaina. Volta Reconda sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Rio de Janeirosta länteen.

Öljy-yhtiön mukaan on olemassa vain "minimaalinen mahdollisuus" kemikaalin vuotamiseen pohjaveteen. Petrobras on luvannut poistaa ja käsitellä kaiken kemikaalin saastuttaman maa-aineksen vuotokohdan läheisyydestä. Ympäristöviranomaiset tarkkailevat alueen pohjaveden puhtautta. Viranomaisten mukaan alueen väestö ei ole vaarassa.

Vain kaksi viikkoa sitten Petrobrasin vedenalainen öljyputki rikkoutui ja noin 4 miljoonaa litraa raakaöljyä pääsi Barigui-jokeen. Myöhemmin öljy levisi vielä Iguacu-jokeen, jossa sijaitsevat turistien suosimat Iguazun putoukset. Heinäkuinen öljyvuoto oli Brasilian laajin 25 vuoteen. Onnettomuus oli yhtiön kolmas tänä vuonna.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat