Brasiliassa laaja vankilakapina

Ainakin kahdeksan vankia on kuollut ja jopa tuhansia ihmisiä on otettu panttivangeiksi Brasiliassa Sao Paulon osavaltiossa puhjenneissa vankilakapinoissa.

Kapinointi alkoi eilen lähes kahdessakymmenessä vankilassa Kaakkois-Brasiliassa. Toistaiseksi kapinat on jo ehditty tukahduttaa 10:ssä vankilassa 18:sta.

Kapinointi jatkuu edelleen 8000 vangin Carandirussa Sao Paulon kaupungissa. Samainen vankila oli myös yhdeksän vuotta sitten verisen kapinan näyttämönä. Tuolloin Latinalaisen Amerikan suurimmassa vankilassa sai surmansa 111 vankia ja sata loukkaantui yhteenotossa poliisin kanssa.

Tämänkertaisista uhreista ainakin kaksi on kuollut Carandirussa vartijoiden surmaamina. Arvioiden mukaan panttivankina olisi 10 tunnin yhteenoton jälkeen edelleen jopa 3000 ihmistä, joista 1200 lapsia. Suurin osa panttivangeiksi otetuista on vankien puolisoita ja perhettä, jotka olivat viikottaisella vierailullaan vankilassa. Brasilialaisvankiloissa kapinat ovat yleisiä, sillä rakennukset on yleensä täyteen ahdettuja ja vankien kohtelu huonoa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat