Brasiliassa kansa rikastuu - ja lihoo

Maan hallitus esittää lakia, joka velvoittaisi valmistajia laittamaan rasvaa ja sokeria sisältäviin tuotteisiin merkinnän niiden vaaroista. Tarkoituksena on myös levittää televisiossa mainoksia ja tietoiskuja, joissa kerrotaan vääränlaisen ruokavalion vaikutuksista.

Brasiliasta tulee mieleen rannat ja aurinko sekä ulkoilmaelämä. Aktiivinen elämä ei kuitenkaan pidä kansaa terveenä.

Tilastojen mukaan yli puolet Brasilian miehistä ja vielä suurempi osa naisita on ylipainoisia tai liikalihavia.

Kehitystä muuttaakseen Brasilia on valmis jopa muuttamaan lainsäädäntöä. Maan hallitus hyväksyi äskettäin lakiehdotuksen, joka pakottaa valmistajia kertomaan tuotteen sisällön vaikutuksista terveyeen.

Mikäli tuote sisältää sokeria ja suolaa tai transrasvoja, sitä ei saa markkinoida terveellisenä valintana.

Terveysviranomaiset: Ohjeistus tuli liian myöhään

Maan terveysviranomaisten mukaan hallituksen herääminen ongelmaan on tullut auttamattomasti liian myöhään. Heidän mukaan maan nuoriso on kasvanut vuosia jatkuvan roskaruokamainonnan pommituksessa ja tässä nähdään tulos.

Ylipainoisten nuorten parissa työskentelevä lääkäri Carmen Assump sanoo, että nuoria on vaikea ohjata enää oikeanlaisen ruuan pariin.

- Jos lapsi ottaa kouluun evääksi hedelmiä tai jotain muuta "ei trendikästä" ja "tv:stä tuttua", saatetaan häntä jopa kiusata koulussa, Assump valittelee.

Brasilian talouskasvu on mahdollistanut sen, että ihmisillä on nyt enemmän rahaa käytettävänään. Se tarkoittaa sitä, että myös ruokaa kulutetaan enemmän ja niemenomaan herkkuja ja muuta ylimääräistä.

Tukholmassa kokoontuu parhaillaan asiantuntijoita, jotka pohtivat keinoja kehittyvissä maissa kasvavan liikalihavuusongelman poistamiseksi. Pelkästään Euroopassa kaksi kolmasosaa maista on jo luonut ohjelman kehityksen muuttamiseksi parempaan suuntaan. Ohjelman ykköskohtana on estää lapsiin kohdistuva ruokamainonta.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat