Brasilian levottomuudet jatkuneet

Väkivaltaisuuksien puhkeamisen syynä pidetään sitä, että Kaakkois-Brasilian suurimpaan jengiin kuuluvia vankeja on siirretty tiukemmin vartioituihin vankiloihin.

Rikollisten hyökkäykset Brasilian poliisia vastaan ovat jatkuneet. Aamulla surmansa sai 23 ihmistä, kertoo CBN-radio Sao Paulon osavaltion poliisilähteisiin tukeutuen. Kolmen vuorokauden aikana levottomuuksissa on siten kuollut 78 ihmistä.

Huumejengien iskut alkoivat perjantaiyönä ja jatkuivat yli viikonlopun. Väkivaltaisuuksien puhkeamisen ilmeisenä syynä pidetään sitä, että 765 PCC-jengiin kuuluvaa vankia siirrettiin tiukemmin vartioituihin vankiloihin. PCC on Kaakkois-Brasilian suurin jengi.

Poliisiasemille ja partioita vastaan tehtiin noin 150 hyökkäystä kahden ensimmäisen vuorokauden aikana.

Surmansa saaneiden joukossa on sekä poliiseja ja jengiläisiä että siviileitä.

Rikollisryhmiä syytetään myös vankien yllyttämisestä kapinointiin ainakin 60 vankilassa. Poliisi arvioi, että 30 000 vankia otti satoja vierailijoita panttivangeikseen.

Tänään yli 60 bussia sytytettiin tuleen, ja pankkeihin hyökättiin, kertoo Britannian yleisradio BBC.

Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva on tarjonnut Sao Paulon kuvernöörille Claudio Lembolle apua järjestyksen palauttamiseksi, mutta kuvernööri on CBN-radion mukaan kieltäytynyt avusta.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat