BP: Öljyvuodon kustannukset jo yli kuusi miljardia

Öljy-yhtiö BP kertoo Meksikonlahden öljyvuodon korjaustyöt ovat maksaneet jo kahdeksan miljardia dollaria eli yli kuusi miljardia euroa.

BBC:n mukaan viimeisen kuukauden aikana kustannuksia on tullut lisää noin 1,5 miljardia euroa.

Eilen havaittiin, että mereen on jälleen valunut mustaa kultaa teksasilaisen Mariner Energy -yhtiön öljynporauslautalla tapahtuneen räjähdyksen jälkeen. Lautalla oli onnettomuushetkellä töissä 13 ihmistä, jotka kaikki selvisivät hengissä.

Yhdysvaltain rannnikovartioston mukaan lautan työntekijät ovat kertoneet mereen levinneen yli puolentoista kilometrin öljyvana.

Öljy-yhtiö BP:n porauslautta räjähti Meksikonlahdella huhtikuussa ja aiheutti Yhdysvaltojen historian suurimman ympäristökatastrofin.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat