Bottas kertoo: Näin Hamilton pysyi takana

Williams-kuski Valtteri Bottas joutui taistelemaan Saksan GP:n lopussa tiukasti toisesta sijastaan Mercedes-tallin Lewis Hamiltonin kanssa.

Aika-ajon ulosajon seurauksena 20. lähtöruudusta kisaan startannut Hamilton nousi kärkitaistoon jo kisan alkupuoliskolla. Kun kisaa oli alle kymmen kierrosta jäljellä, nousi Hamilton vaanimaan Bottaksen hallussa ollutta toista sijaa.

Ruutulipulle tultaessa taistelu päättyi kuitenkin Bottaksen eduksi. Suomalaisen mukaan hän sai tiimiltään hyvää tukea taistelun aikana.

- Renkaat alkoivat siinä lipsumaan. Varsinkin siinä parilla viimeisellä kierroksella, Bottas muisteli MTV Sportille kisan jälkeen.

- Oli tärkeää saada hyvät ulostulot niihin nopeisiin suoriin, joissa ohitusta olisi voinut yrittää. Onnekseni sain insinööreiltä semmoisia moottorimoodeja, jotka auttoivat niillä suorilla, Bottas kuvaili tilannetta.

Mercedes-kuskin pysyminen takana oli suomalaisen mukaan tärkeää.

- Se oli tosi hyvä juttu. Siitä saatiin muutama ekstrapiste. On tärkeää saada hyviä pisteitä näistä meille hyvistä radoista. Tässä tulee vaikeitakin ratoja vielä, Bottas laskeskeli.

Bottaksen mukaan toinen sija oli maksimitulos Saksasta.

- Nico meni alussa ihan maisemaan. Tuo se ero on mikä oli lopussa, Bottas summasi.

Lue myös:

    Uusimmat