Bottakselle F1-uran ensimmäinen palkintosija!

Williamsin Valtteri Bottas ajoi kolmanneksi formula ykkösten Itävallan GP:ssä sunnuntaina. Kyseessä on 24-vuotiaan suomalaisen F1-uran ensimmäinen palkintosija.

Bottas on seitsemäs Suomea edustava F1-kuljettaja, joka on saavuttanut palkintosijan.

Kilpailun voitti Mercedeksen saksalais-suomalainen Nico Rosberg 1,9 sekuntia ennen tallikaveriaan Lewis Hamiltonia, joka teki komean nousun 9. lähtöruudusta toiselle sijalle. Rosberg johtaa Hamiltonia kuljettajien MM-sarjassa nyt 29 pisteellä. Bottas hävisi Rosbergille 8,1 sekuntia. Ferrarin Kimi Räikkönen sijoittui viimeiselle pistesijalle kymmenenneksi.

Toisesta ruudusta matkaan lähtenyt Bottas ohitti kisaa alussa johtaneen paalupaikkamiehen Felipe Massan ensimmäisellä varikkokäynnillään, joka hoitui tallikaverin pysähdystä nopeammin. Bottas piti Rosbergin startissa takanaan, mutta Rosberg pääsi kuitenkin nousemaan Bottaksen edelle ensimmäisillä varikkokäynneillä. Bottas piti kakkossijaa pitkään hallussaan, mutta toinen varikkokäynti ei onnistunut nappiin pysähdyksen nopeuden eikä ajoituksen suhteen, joten kaksi kierrosta aiemmin varikolla käynyt Hamilton pääsi ohittamaan Bottaksen.

Massa ajoi maaliin neljäntenä. Räikkösen tallikaveri Fernando Alonso sijoittui viidenneksi.

Hallitsevan maailmanmestarin Sebastian Vettelin kisa sujui surkeasti. Hän putosi viimeiselle sijalle jo kisan alussa, kun tehot katosivat hetkellisesti autosta. Viimeisestä sijasta taistellessaan Vettel rikkoi etusiipensä törmäyksessä Esteban Gutierrezin Sauber-autoon ennen kuin ajoi varikolle keskeyttämään. Kanadan GP:n voittajan Daniel Ricciardon kisa meni niin ikään vaisusti, sillä hän ajoi Red Bull -autonsa maaliin 8. sijalla.

Itävallan GP:n lopputulokset:
1. Nico Rosberg      Mercedes 1.27.54,976
2. Lewis Hamilton    Mercedes      +1,932
3. Valtteri Bottas   Williams      +8,172
4. Felipe Massa      Williams     +17,358
5. Fernando Alonso   Ferrari      +18,553
6. Sergio Perez      Force India  +28,546
7. Kevin Magnussen   McLaren      +32,031
8. Daniel Ricciardo  Red Bull     +43,522
9. Nico Hulkenberg   Force India  +44,137
10. Kimi Räikkönen   Ferrari      +47,777
11. Jenson Button    McLaren      +50,966
12. Pastor Maldonado Lotus     - 1 kierros
13. Adrian Sutil     Sauber    - 1 kierros
14. Romain Grosjean  Lotus     - 1 kierros
15. Jules Bianchi    Marussia  - 2 kierrosta
16. Kamui Kobayashi  Caterham  - 2 kierrosta
17. Max Chilton      Marussia  - 2 kierrosta
18. Marcus Ericsson  Caterham  - 2 kierrosta
19. Esteban Gutierrez Sauber   - 2 kierrosta

Keskeyttäneet:
Jean-Eric Vergne  Toro Rosso
Sebastian Vettel  Red Bull
Daniil Kvjat      Toro Rosso

Kuljettajien MM-pisteet:
1. Nico Rosberg      165
2. Lewis Hamilton    136
3. Daniel Ricciardo   83
4. Fernando Alonso    79
5. Sebastian Vettel   60
6. Nico Hulkenberg    59
7. Valtteri Bottas    55
8. Jenson Button      43
9. Felipe Massa       30
10. Kevin Magnussen   29
11. Sergio Perez      28
12. Kimi Räikkönen    19
13. Romain Grosjean    8
14. Jean-Eric Vergne   8
15. Daniil Kvjat       4
16. Jules Bianchi      2

Valmistajien MM-pistetilanne:
1. Mercedes                301
2. Red Bull Racing-Renault 143
3. Ferrari                  98
4. Force India-Mercedes     87
5. Williams-Mercedes        85
6. McLaren-Mercedes         72
7. STR-Renault              12
8. Lotus-Renault             8
9. Marussia-Ferrari          2

Lue myös:

    Uusimmat