Bosniassa räjähti kolmas pommi

Bosnian serbitasavallassa räjähti tänä aamuna jo kolmas kansainvälisten järjestöjen vastainen pommi viikonvaihteen jälkeen. Pohjoisbosnialaisessa Prijedorin kaupungissa lähellä YK-poliisin toimitiloja räjähtänyt pommi vahingoitti yhtä autoa.

Alueen serbit ovat tuohtuneet Sfor-rauhanturvajoukkojen viimeviikkoisesta pidätysiskusta. Sfor-joukkoihin kuuluvat brittisotilaat sieppasivat tänään Prijedorissa yhden sotarikoksista epäillyn serbin. Toinen epäilty, Prijedorin entinen poliisipäällikkö, sai surmansa iskun yhteydessä.

Myöhemmin tänään yhtä Naton sotilaista iskettiin sirpillä olkapäähän serbien hallitsemalla Kladanjin alueella, ilmoittivat rauhanturvajoukkojen edustajat. Sotilasta hoidettiin läheisessä sairaalassa, jonka jälkeen hän palasi palvelukseen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun pidätysiskuista tuohtuneet serbit hyökkäsivät yksittäisen sotilaan kimppuun.

Pidätysisku jakaa mielipiteitä

Naton johtamien Sfor-joukkojen edustaja sanoi eilen joukkojen olevan valmiit vastaamaan serbien mahdolliseen kostoon. Sforin saaman uhkauskirjeen mukaan kansallismieliset serbit uhkailevat ulkomaisia tarkkailijoita vastaiskuilla.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton puolestaan varoitti serbejä etsimästä kostoa. Yhdysvaltain senaatti vaati Clintonia kuitenkin välttämään uusia sotilasiskuja ja etenkin yhdysvaltalaisten sotilaiden osallistumista niihin.

Toisaalta yli 80 ihmisoikeusjärjestöä, uskonnollista ryhmää ja ammattiyhdistysliikettä vaativat yhdessä Yhdysvaltain hallitusta vauhdittamaan Bosnian sotarikollisten pidättämistä. Painostusryhmän tiedotustilaisuudessa puhuivat myös useat tärkeät poliitikot, muun muassa konservatiivien entinen presidenttiehdokas Bob Dole.

Yhdysvaltalaisen The New York Times -lehden mukaan Ranska olisi kieltäytynyt osallistumasta uuteen pidätysiskuun Bosniassa sen vaarallisuuden vuoksi. Britannian ulkoministeri Robin Cook on aiemmin sanonut maansa olevan valmis uusiin iskuihin, jos YK:n alainen sotarikostuomioistuin niitä pyytää.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat