Bosnialaisserbi vakuutti syyttömyyttään Haagissa

Bosnian serbi Milan Kovacevic esiintyi tänään ensimmäistä kertaa Haagin sotarikostuomioistuimessa. Brittisotilaiden aiemmin tässä kuussa pidättämä Kovacevic vakuutti, ettei hän ole syyllistynyt kansanmurhaan Bosnian sisällissodan aikana.

Kovacevic on ensimmäinen kansanmurhasta syytetty, joka on YK:n tuomioistuimen kuultavana Haagissa. Kovacevicin pidätyksen yhteydessä brittisotilaat ampuivat toisen sotarikoksista epäillyn serbin Simo Drljacan.
-Minua vastaan esitetyn syytteen perusteella olen syytön, ja Jumalan ja tämän tuomioistuimen oikeudenmukaisuuden avulla uskon, että minut todetaan syyttömäksi, Kovacevic sanoi tuomareille avauspuheenvuorossaan.

Kovacevicia syytetään pahamaineisten vankileirien perustamisesta Koillis-Bosniaan vuonna 1992. Leireillä pidätettyjä Bosnian muslimeja ja kroaatteja raiskattiin, kidutettiin ja surmattiin.

Syytekirjelmässä todetaan, että Omarskan, Keratermin ja Trnopoljen vankileirien olosuhteet olivat kauhistuttavat ja raakalaismaiset. Vankileireistä vastanneet Bosnian serbisotilaat ja -poliisit sekä leirien henkilökunta surmasi vankeja, käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen, kidutti ja pahoinpiteli heitä sekä fyysisesti että psyykkisesti, syytekirjelmässä sanotaan.

Kovasevic ja Drljaca olivat syytteen mukaan suoraan vastuussa leirien pystyttämisestä ja he myös valvoivat leirien toimintaa. Drljaca ampui häntä ja Kovacevicia pidättämään tulleita brittisotilaita, minkä jälkeen sotilaat ampuivat miehen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Naton johtamat joukot selkeästi pyrkivät ottamaan kiinni sotarikoksista epäiltyjä bosnialaisia.

Kovacevicin pidätyksen jälkeen Bosnian serbit ovat tehneet useita kostoiskuja rauhanturvaajia vastaan. Hyökkäyksissä on haavoittunut yksi rauhanturvaaja.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat