Torstaina on kulunut 10 vuotta EU-tuomioistuimen päätöksestä, joka mullisti jalkapalloilun. Belgialaisen Jean-Marc Bosmanin nimi jäi historiaan, kun hänen yli viisivuotinen oikeustaistelunsa päättyi voittoon: perinteiset karanteenit eli siirtokorvaukset seurojen välillä ovat laittomia, eikä pelaajilla ole EU:n sisällä kansallisia kiintiöitä.
Päätös herätti kuohuja, ja varsinkin Euroopan jalkapalloliiton Uefan johto ruotsalaisen Lennart Johanssonin johdolla oli kauhuissaan. Seurojen talous oli perustunut pelaajakauppoihin. Jälkeenpäin tilanne on rauhoittunut, eikä EU-tuomioistuin käytännössä "tuhonnut" niin paljon kuin pelättiin. Tilalle keksittiin toimintatavaksi "voimassa olevan sopimuksen ostaminen".
Ensimmäinen poliitikkojen reaktio oli urheilun oman artiklan saaminen Maastrichtin sopimukseen kilpailulainsäädännön ohittamiseksi, mutta sitä ei vieläkään ole synnytetty uusienkaan sopimusten myötä. Sen sijaan muut ratkaisut ovat pitäneet tilanteen jokseenkin ennallaan: rikkaat ovat rikastuneet, ja raha liikkuu entistä enemmän.
Suomessa alku oli huono. HJK:n mestarien liigaan vienyt valmentaja Antti Muurinen muistelee, miten HJK menetti Mikael Forssellin ja Aki Riihilahden ulkomaille täysin ilmaiseksi. Myöhempi päinvastainen esimerkki solidaarisesta lähtijästä oli Petri Pasanen FC Lahdesta.
- Tärkeätä on, että rahaa jäisi Suomeen pyörittämään kotimaista seuratoimintaa. Siksi seurojen ja pelaajien pitäisi rohkeasti tehdä pitkiä sopimuksia, sillä kyllä niistä pääsee eroon, kun kauppaa halutaan käydä, Muurinen sanoi keskiviikkona.
Allekirjoituspalkkio pelaajan taskuun
Muutamat huippupelaajat Euroopassa ovat onnistuneet vaihtamaan seuraa niin, että ovat pelanneet sopimuskautensa loppuun ja hyötyneet seuranvaihdossa tuntuvalla ns. allekirjoitusrahalla.
Yleiseksi käytännöksi on tullut tehdä niin pitkiä sopimuksia, että seuranvaihto tapahtuu ostamalla entinen sopimus irti. Vaikka pelaajilla on työvoimana oikeus vaihtaa työpaikkaansa, on karanteenien ja siirtokorvausten tilalle vakiintuneet uusi termi ja kasvavat summat.