Borneo: Yli 200 kuollut väkivaltaisuuksissa

Väkivaltaisissa yhteenotoissa Indonesian Borneossa on viikon aikana kuollut yli 200 ihmistä, raportoivat Indonesian lehdet tänään. Tänään väkivaltaisuuksissa kuoli yli 110 Länsi-Kalimantanin alueelle muuttanutta siirtolaista, kertoi armeijan edustaja. Eilisiltaan mennessä 114 ihmisen oli raportoitu kuolleen ja 97 haavoittuneen.

Sambasin alue Borneossa on sekasortoisessa tilassa, kun keihäin, viidakkoveitsin ja kiväärein aseistetut malaijit ja alkuperäisväestöön kuuluvat dajakit riehuivat alueella sytyttäen Maduran saarelta tulleiden siirtolaisten taloja.

Ylikansoitetulta ja köyhältä saarelta muuttaneiden ihmisten asuttaminen Länsi-Kalimantanin alueelle Borneoon on aiheuttanut ryhmien välisiä erimielisyyksiä. Armeija on aloittanut Maduran saarelta tulleiden joukkoevakuoinnin. Armeijan edustajan mukaan 12473 saarelaista on jo evakuoitu kuorma-autoissa tai laivoilla Pontianakiin, Länsi-Kalimantanin pääkaupunkiin. Kansainvälinen Punainen Risti arvioi alueelta paenneiden määrän olevan 16000.

Huolimatta armeijan puuttumisesta asiaan talot paloivat tänä aamuna Jawain ja Sambasin alueilla, kun punaisin päänauhoin varustautuneet dajakit ja keltanauhaiset malaijit hyökkäilivät asuinalueelta toiselle.

Borneon verenvuodatus alkoi sen jälkeen kun armeija näytti saaneen kaksi kuukautta kestäneet kristittyjen ja muslimien väkivaltaisuudet itäisemmällä Malukun saarella hallintaan.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat