Borgin talousraportti: Kilpailukyky palautettava

Kilpailukyvyn palauttaminen on ensimmäinen osa strategiaa, jolla Suomi nostettaisiin kriisistä, esittävät entinen Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen.

Kilpailukyvyn palauttaminen vaatisi, että työvoimakustannukset nousisivat suhteessa tuottavuuteen monen vuoden ajan hitaammin kuin muualla euroalueella.

Vartiaisen ja Borgin mukaan hallituksen pitäisi antaa työmarkkinaosapuolten tehtäväksi luoda malli, joka varmistaisi tarvittavan palkkakehityksen. Myös esimerkiksi valtakunnansovittelijan tehtävä olisi määriteltävä niin, että siinä tavoiteltaisiin selkeästi koko valtakunnan kannalta edullista lopputulosta.

Toiseksi pitäisi lisätä työvoiman tarjontaa ja työllisyyttä esimerkiksi lakkauttamalla työttömyysputki vuoden 1965 jälkeen syntyneiltä ja luomalla järjestelyjä, jotka helpottaisivat työn ja vanhemmuuden yhteensovittamista. Vartiainen ja Borg lakkauttaisivat myös vuorotteluvapaan ja vapauttaisivat työperäisen maahanmuuton.

Kolmanneksi tulisivat muut keinot kuten yrittäjyysilmapiirin parantaminen ja talouden muuntautumiskyvyn vahvistaminen.

Vartiainen ja Borg esittelivät strategiansa Suomen saamisesta nousuun pääministeri Alexander Stubbin (kok.) johtaman talousneuvoston kokouksessa tänään.

Maltillista kokoomusta edustava Borg toimi Ruotsin valtiovarainministerinä vuosina 2006-2014, jona aikana maan talous kehittyi huomattavasti suotuisammin kuin Suomessa. Borgin aikana esimerkiksi verotusta kevennettiin rajusti.   

Lue myös:

    Uusimmat