"Bordelmammania" epäillään nyt parituksesta Suomessa

Helsingin rikospoliisi epäilee 59-vuotiaan naisen syyllistyneen törkeään paritukseen Suomessa. Epäilty on aiemmin tuomittu Ruotsissa vastaavanlaisesta teosta pitkään vankeusrangaistukseen. Siellä hänet tunnettiin nimellä ”Bordelmamman”.

Poliisin mukaan vuonna 1950 syntynyt nainen pyöritti Helsingin Vallilan eräässä asunnossa keväästä 2008 helmikuun 2009 alkuun paritustoimintaa, kunnes vangitseminen katkaisi sen. Toiminta oli laajenemassa myös toiseen asuntoon, mutta sitä ei ehditty käyttää kuin kaksi päivää.

Naisia värvättiin Espanjassakin

Alaisuudessaan naisella oli yhteensä 11 prostituoitua, jotka olivat eri kansallisuuksia: Suomi, Viro, Brasilia ja Venezuela. Heidät värvättiin töihin lehti-ilmoituksin Virossa, Suomessa ja Espanjassa. Ilmoitukset olivat internetissä Sihteeriopiston ja Seksitreffien sivuilla.

Töitä tehtiin kahdessa työvuorossa, aamuisin ja iltaisin, ainoastaan arkipäivisin, viikonloput levättiin. Hinnat vaihtelivat 100–150 euron välillä. Parittaja otti itselleen tuotosta puolet. Naiset maksoivat oman osuutensa joko käteisenä päivän päätteeksi tai laittamalla rahat avaamalleen tilille, jonka automaattikortti oli parittajan hallussa.

Asunnossa ja ympäristössä on ollut kameravalvonta ja asiakkaista on kerätty parittajan tietokoneille tietoja. Parittajan rikoshyöty kyseiseltä ajalta on noin 50.000–60.000 euroa. Epäilty on vangittuna ja oikeudenkäynti Helsingin käräjäoikeudessa käynnistynee juhannuksen jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat