Bonuskorttihuijaukset riesana bensa-automaateilla

Bonuskorteilla huijataan yhä useammin pisteitä omaan piikkiin huoltoasemien bensa-automaateilla. Tankkauksen jälkeisestä kortin höyläyksestä on tullut jo niin iso riesa, että bensayhtiöt ovat ryhtyneet toimiin väärinkäytösten estämiseksi.

Bonuskorttihuijaus huoltoasemillaon yksinkertaista. Tankkauksen jälkeen automaattiin sujautetaan vielä kerran oma bonuskortti ja häivytään paikalta. Jos seuraava asiakas tulee tankkille viiden minuutin kuluessa, kartuttaa hänen ostoksensa edellisen asiakkaan bonuspisteitä.

Neste on jo ryhtynyt toimiin vilpin estämiseksi. Kaikkissa jakelupisteissä automaattien kortinlukuviive kutistetaan viidestä minuutista 1,5 minuuttiin jo tämän vuoden aikana. Yhtiö laskee, että tuona aikana uusi asiakas ei yleensä ehdi tankata edeltäjälleen lopulta kaikille kalliiksi tulevia bonuspisteitä.

Bonuspisteitä kähveltämällä tuskin kukaan rikastuu. Jos onnistuu kahdesti viikossa ottamaan toiselta pisteet huoltoaseman tankilla, hyöty on vuodessa noin 100 mk.

Esimerkiksi Neste-asemilla kolmannes asiakkaista käyttää bonuskorttia. Ellei aikaviiveen lyhennys auta, lupaa Nestemarkkinointi Oy ottaa käyttöön järeämmät keinot saadakseen bonushuijarit kuriin. Kyse on paitsi rahasta, myös korttien uskottavuudesta.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat