Bonnin kokoukset venyivät yöhön

Bonnin ilmastokokoukset jatkuivat pitkälle yöhön. Kokouksen puheenjohtaja Jan Pronk käy yön aikana kahdenvälisiä keskusteluja eri maaryhmien kanssa. Kompromissiratkaisun odotetaan syntyvän sunnuntaina.

Bonnin ilmastokokouksen puheenjohtaja, Hollannin ympäristöministeri Jan Pronk esitteli myöhään lauantaina kokonaispaketin kompromissista, jonka pohjalta neuvotteluissa voitaisiin päästä lopulta sopuun. Pronkin ehdotus käsittelee kaikkia neljää kokouksen pääteemaa: ns. hiilinieluja, joustomekanismeja, kehitysmaiden rahoitusta ja sopimuksen noudattamisen valvontaa.

Pronk käy sunnuntain vastaisena yönä ja sunnuntaiaamuna kahdenvälisiä neuvotteluja eri maaryhmien, muun muassa EU:n kanssa. Pronk sanoi, että pyrkimyksenä on lopputulos, jonka kaikkien noin 180 osallistujamaan istunto voisi vahvistaa sunnuntai-iltana.

Kokouksessa päätettiin lauantaina keskittyä intensiivisiin neuvotteluihin pienissä ryhmissä, Suomen valtuuskuntaa johtava ympäristöministeri Satu Hassi ja EU:n valtuuskuntaa johtava Olivier Deleuze sanoivat.

Bonnissa etsitään sopua Kioton ilmastosopimuksen toimeenpanoon. Suomen valtuuskunnan mukaan tällä hetkellä suurimpia vaikeuksia on neuvotteluissa teollisuusmaiden kehitysmaille antamasta rahoituksesta päästövähennyksiin.

Iltapäivällä Pronk tapasi neljää tärkeintä neuvottelujen kiistakysymystä käsittelevien ryhmien puheenjohtajat. Hän oli sanonut esittelevänsä kompromissiratkaisunsa tämän jälkeen.

-Tapaamiset olivat hedelmällisiä, Pronk kuvasi. Hän sanoi ehdotuksensa olevan uskollinen Bonnissa käytyjen neuvottelujen sisällöille ja tuloksille. -Kun haetaan tasapainoista ratkaisua, jokaisen on saatava jotakin ja kipukin on jaettava tasaisesti, Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja, ympäristöministeriön kansliapäällikkö Pirkko Hautojärvi sanoi lehdistölle heti Pronkin ehdotuksen julkistamisen jälkeen.

-Totuuden hetki on lähestymässä, Deleuze sanoi aiemmin tiedotustilaisuudessa. Hän ei kuitenkaan sanonut vielä olevansa "ylioptimistinen", vaikka neuvotteluprosessi on nyt hänen mukaansa nopeutumassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat