Bondevik ja Lipponen tapasivat

Pääministeri Paavo Lipposella ja Norjan pääministeri Kjell Magne Bondevikilla oli tänään leppoisa kesätapaaminen pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa. Lounaalla käytiin läpi ajankohtaisia kahdenvälisiä ja kansainvälisiä kysymyksiä. Bondevik oli lyhyellä vierailulla Helsingissä. Hän oli kunniavieraana kristillisen liiton 40-vuotisjuhlassa.

Ehkä eniten aikaa käytettiin keskusteluun Suomen pontevasti ajamasta pohjoisen ulottuvuuden ajatuksesta. Lipponen kiitti Bondevikia norjalaisilta saadusta tuesta hankkeelle. Norja on aktiivisesti mukana pohjoisen ulottuvuuden kehittämisessä. Norjassa ajatus koetaan hyvänä välineenä pitää yhteyksiä EU:n suuntaan. Suomi ja Norja jatkavat virkamiestasolla neuvotteluja konkreettisten hankkeiden luomisesta.

Bondevik kertoi Lipposelle maansa taloustilanteesta ja poliittisista asetelmista. Lipponen vuorostaan selosti vieraalle EU:n ajankohtaisia kysymyksiä. Myös Itämeren maiden yhteistyö etenkin energia-alalla oli esillä. Loppusyksystä on tarkoitus järjestää Stavangerissa ministerikokous aiheen tiimoilta.

Bondevik onnitteli vierailullaan tuoretta isää tuomalla tuliaisiksi siniset potkuhousut. Bondevik on lyhyen pääministerikautensa aikana tullut tavattoman suosituksi Norjassa. Tosin talouskasvun taittuminen on viime aikoina horjuttanut hänenkin suosiotaan. Bondevik, 50, on koulutukseltaan pappi.

Lue myös:

    Uusimmat